5. kesäkuuta 2017

Vähän kuulumisia


Hups kun aika menee. Tajusin juuri olleeni tällä "tauolla" jo reippaasti yli kuukauden, ja ehkä olisi aika hieman päivittää kuulumisia tänne blogiin. Kuten kuvassa näkyy, kone on nyt ollut kiinni! Toki tablettia olen käyttänyt paljon edelleen, joten en kyllä voi kehuskella, että olisin ollut paljonkin vähemmän netissä. 


Kevät tuli viimein ja loppui räntäsade, vaikka viime viikolla tuli rakeita moneen kertaan, hih. Kyllä odotin tänä vuonna kevättä ihan todella paljon!!! Ja kesää olen odottanut myös. Nyt kun vielä lämpenisi, niin hyvä on.


Vaikka olen lukenut teidän muiden ihania blogeja, en ole nyt kommentoinut. Varmaan jossain vaiheessa kesää alan taas naputtelemaan kommentteja. Olen ollut aika puhki migreeneistä ja huonosta nukkumisesta. 


Meillä kävi toukokuussa mieluisia vieraita. Tassulinnan emäntä ja isäntä piipahtivat Peppiä katsomassa, ja toivat meille Pepin kanssa kassillisen kaikkea ihanaa, ja yksi oli tuo Peppiä ihastuttanut emännän itse kutoma lelu.


Ja myös kosmetiikkaa on testattu kovasti. Mm. Lidlin jalka- ja käsivoiteita, jotka hintaansa nähden eivät ole ollenkaan hullumpia! Pelkäsin, että tuossa kirsikan tuoksuisessa olisi liian voimakas tuoksu migreenipotilaalle, mutta ei ollut, se on ihan hyvä!

Nyt toivottelen teille taas ihanaa kesää! Palaan kirjoittamaan jossain vaiheessa kesää. 💓

18 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta pitkään aikaan!❤️
    Peppi on kuvissa niin tyytyväinen!😍
    Kiitos Lidlin rasva vinkeistä!
    Ihanaa kesää sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤
      Kyllä Peppi on tyytyväinen 😊
      Lidlin rasvat oli positiivinen yllätys, ole hyvä vinkistä!
      Ihanaa kesää sinullekin Sari! ❤

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisianne 😀 ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, oikein hyvää kesää myös teille kaikille! 🍓☺

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä että Keltaisesta talosta on päivitys! Peppi on niiiiiin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon minä kyllä! 🐱☺ - Peppi

      Poista
  4. Kiva kuulla susta pitkästä aikaa, mietinkin mihin katosit. Oikein ihanaa kesää, toivottavasti se huomenna virallisesti alkaisi, ainakin juuri sopivaa +20 luvattuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihanaa kesää sulle myös! 🍓💕 Ja niinpä, nyt lämpöä kehiin! Ainakin tällä hetkellä näyttää hyvältä! ☺

      Poista
  5. Mukava kuulla sinusta ♥Mutta kurjaa että migreenit ei ota helpottaakseen ja kevät/kesä on siihen pahinta aikaa kun aurinko paistaa kirkkaasti. Mä ostin myös tuota kirsikankukan tuoksuista voidetta ja tykkäsin, ei liian vahvaa. Cienin tuotteet on kyllä yllättävän hyviä. Mukavia kesäpäiviä sinulle ja Pepille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! ❤ Niinpä, aurinkolaseille on käyttöä, ja välillä joutuu vetämään verhoa ikkunan eteen, jos oikein paistaa suoraan silmiin ja särkee. Olen myös tykästynyt Cienin tuotteisiin. Kiva, kun löytyy edullisesti ihan hyvää kosmetiikkaa! Mukavia kesäpäiviä myös sinulle! ❤

      Poista
  6. Pieni tai vähän isompikin tauko on välillä paikallaan :) Omankin blogini päivitysväli on harventunut, kun silloin kun sattuu olemaan hyvä ilma, tekee mieli ulkoilla eikä istua koneella :)

    Tsemppiä migreenin kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ☺

      Joo, joskus tauko tekee hyvää. Totta, ulkonakin on kiva olla ☺ Mukavaa kesää Jenni!

      Poista
  7. No hei, Johanna! Kiva että olet"herännyt "
    Ihanaa alkukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mamma, ja kiitos! ☺
      Ihanaa alkukesää myös sinulle! 💕

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)