tiistai 31. tammikuuta 2017

Kevättä keittiöön


Innostuin tilaamaan Linealta uudet keittiön verhot sekä muutaman pienen pöytäliinan sivupöydille ja vanhan puuhellan päälle. Meidän vanhat verhot olivat todella vanhat. Muistelen ommelleeni ne 90-luvulla, heh. Eli en kovin usein verhoja osta. Tällä hetkellä minulla ei ole ompelukonetta, joten on tyydyttävä valmisverhoihin.

Ja kun sain pöytäliinan silitettyä ja laitettua pöydälle, niin kukas siihen kävikään heti makoilemaan ja itseään pesemään! No Peppi tietysti! Niin tyytyväisen näköisenä. :) Kun hänelle uusi pöytäliina ostettiin!


Tässä pöytä, kun laitoin siihen vähän purkkeja koristeeksi. Niin, tarkasti kun katsoo niin onhan siellä yksi joulupurkki ja tonttu... En voinut vastustaa kiusausta ja jättää niitä siihen joulun jälkeen, kun purkissa on marjajauhetta jota käytän, ja tonttu on niin söpö siinä päällä. :) Tiedättehän te nyt minut, ihan jouluhöpsö!


Tässä näkyy näkymä meidän keittiön ikkunasta sekä uudet verhot. Minusta kauniit, ja sopii hyvin maalaistaloon. 


Vielä lähempi kuva verhosta. Ihastuin näihin kovasti, eikä ollut mikään suuri sijoitus. Voi sitten ostaa taas uudetkin verhot joskus.


Tässä vielä se vanha puuhella, mikä ei enää ole käytössä. Laitoin siihen vähän koristeita talviteemalla. 

Tällaista pientä puuhasin kettiössä. Mies oli apuna verhojen laitossa, ja Peppi nyt touhuaa aina minun apuna!

Kävin tänään vatsan ultrassa, mutten vielä tiedä tuloksia. Niitä tässä odottelen.

Oletko sinä sisustanut viime aikoina? Miten on viikko käynnistynyt? Mukavaa tiistaita! <3

maanantai 23. tammikuuta 2017

Epämääräiset vatsakivut

Blogi on ollut nyt hetken hiljaa, sillä minä olen sairastanut. Ajattelin, että kun vielä vähän vartun, niin paranen, eikä tästä kipuilusta tarvitse kirjoittaa mitään. Mutta ei se vaan mene ohi, joten pakko on nyt kertoa teillekin, mikä minut on hiljentänyt.

Jo joulukuussa tunsin oikealla puolella rinnan alla kipua, mutta en kiinnittänyt siihen suurta huomiota. Uuden vuoden päivänä kipu yltyi niin kovaksi, etten voinutkaan enää tehdä oikein mitään muuta kuin maata selälläni. Kipu tuntui viiltävänä heti, jos yritin tehdä jotain. Pelkkä kutominen alkoi polttelemaan. Soitin terveyskeskukseen, josta minut ohjattiin päivystykseen. Nuori lääkäri tökkäisi sormen kanssa kylkeäni, ja tokaisi kyseessä olevan venähdyksen, mikä menee ohi buranalla ja panadolilla. Olin helpottunut.

Vaan ei se kipu helpottanut. Se levisi kylkeen asti, ja en edelleenkään voinut tehdä oikein mitään. Tai tein toki, mutta sain kovat kivut kaupan päälle. Kaksi viikkoa ihmettelin mikä kumma voi olla kyseessä, ja soitin taas terveyskeskukseen. Nyt pääsin toiselle lääkärille, joka totesi, ettei kyseessä ole revähdys. Tämä lääkäri paineli vatsan, ja kyseli tarkemmin oireista. Epäilyksessä on nyt sappivaivat, ja tämän kuun viimeinen päivä menen vatsan alueen ultraukseen. Sitä tässä nyt odotetaan!

Ruokavalio on pitänyt, ja luulenkin, että se on ollut apuna, koska kivut eivät ole enää ihan niin viiltäviä, kuin olivat vielä alkukuussa. Mutta huomaan kyllä, että kivut tulevat usein syömisen jälkeen, varsinkin illalla, vaikken mitään raskasta syö.

Mutta kyllä se tästä! Ihan pian alkaa helmikuu! Nyt on ollut jo ihanan aurinkoisia päiviä, kuin lupauksia keväästä. <3

Miten teidän muiden tammikuu on mennyt? Onko kokemusta sappivaivoista? Mukavaa maanantaita!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Uusi viltti ja asiaa verensokerista


Kyllä vaan aika menee eteenpäin, ollaan ihan pian tammikuun puolessa välissä. Eli kylmää on ollut, ja siksi tilasin Lapuan Kankureiden alennusmyynnistä meille uuden villaviltin, jota Peppi tuossa ylhäällä esittelee. Ihana sinivalkoinen ja niin lämmin. Meillä on viileää, ja olen tullut villavilteista ihan riippuvaiseksi. Peppi ihan aluksi hieman boikotoi tätä uutta vilttiä, siis yhden päivän, mutta jo seuraavana päivänä tuli syliini, kun viltti oli jalkojeni päällä illalla kun olin sohvalla.


Kerroin teille, että sokeriarvoni olivat aika reippaasti koholla. Nyt olen vältellyt sokeria. Ainoastaan sellaisen myönnytyksen tein, että käytän vähän intiaanisokeria. Tämä siksi, että huomasin, ettei makeutusaineet sovi minulle vaan aiheuttavat migreenin, myös stevia. Intiaanisokeri on kyllä myös sokeria, mutta sisältää monia ravintoaineita, toisin kuin valkoinen sokeri. Ja tosiaan käytän sitäkin hyvin vähän, mutta leivonnassa olen käyttänyt vähän. Mutta tekemäni marjapiirakka ei kyllä ole kovin makeaa. Lisäksi koska käytän jauhoina spelttijauhoja, ja se ei tosiaan ole ihan perinteistä piirakkaa. Mutta tuntuu maistuvan myös miehelle.

Niin sitten niistä sokeriarvoista. Kyllä ne ovat laskeneet. Pahimmillaan olivat 8, nyt ovat n. 6,5. Ja vointi on jotenkin kevyempi myös ilman sitä "sokerihuurua" päässä. Ja niin, minähän ihan vähän käytän sokeria, en tiedä kuinka kevyt olo olisi kokonaan ilman sokeria. Mutta olen huomannut myös kaupassa ostoskärryä täyttäessä, miten sen sisältö on muuttunut. Eniten tulee tavaraa kärryihin vihannesosastolta, tai ainakin reilusti enemmän kuin ennen. Ja niitä smoothieita tulee tehtyä vähintään yksi päivässä.

Miten teillä muilla on mahdolliset ruokavaliomuutokset lähteneet käyntiin? Onko intiaanisokeri tuttu? Mukavaa lauantaita! :)

maanantai 9. tammikuuta 2017

Dermosilin yövoide käsille ja jaloille


Tilasin viime vuonna ekaa kertaa elämässäni Dermosilin tuotteita, ja ihastuin kovasti tähän voiteeseen. Minulla on kuiva iho, ja nyt talvella se on entistä kuivempi. Rasvaan joka suihkun jälkeen jalat, ja käsiä rasvaan monta kertaa päivässä. Yöksi tykkään laittaa tuhdimpaa voidetta, sillä se edesauttaa ihan selvästi, että kädet pysyvät suht hyvässä kunnossa. Yksi suosikeistani on L`Occitanen shea butter käsivoide. Mutta nyt löytyi edullinen haastaja!

Dermosilin sivuilla sanotaan, että tämä tuoksuu hieman vaniljalle. Kyllä, tässä on mieto, kiva tuoksu. Voide sisältää mm. puuvillansiemenöljyä sekä makadamiapähkinöistä saatua öljyä. Sisältää myös glyseriiniä. Kaiken kaikkiaan tosi kosteuttava voide, sopii juuri yökäyttöön, ja kannattaa mieluiten laittaa vielä hieman kostealle iholle.

Minulla on menossa jo toinen tuubi, niin kovasti tykästyin tähän. Hintaa voiteella on 7,20 euroa ja tuubissa on 200ml. Dermosilin sivuille pääset tästä

Onko Dermosilin yövoide käsille ja jaloille sinulle tuttu? Mukavaa maanantaita! :)

torstai 5. tammikuuta 2017

Terveellisen smoothien resepti


No nyt on kylmää! Ja huomiseksi on luvattu vieläkin kovempaa pakkasta! Kyllä on villaviltit ja villatakit taas kovassa käytössä, ja uuni lämpenee meillä aamuin illoin. Onneksi jo lauantaina ilma lämpenee. :)

Olen saanut sokeriarvot laskemaan! Olen niin tyytyväinen, että tämä uusi ruokavalioni on purrut, ja voin muutenkin paljon paremmin. Olen pirteämpi ja jaksavampi. Ja lisäksi minulla on salainen ase käytössä, ja se on tämä smoothie:

1 avokado
1 banaani
vajaa desi jäisiä puolukoita
total 25 voimaruoka-annospussista puolet (viherjauhetta)
tuoremehua reilu loraus
lasillinen vettä

Tuota total 25 voimaruoka annospussia voi laittaa kokonaisenkin. Itse en voi, koska sisältää steviaa, joka aiheuttaa minulle migreeniä. Tuon puoli pussillista pää sietää. Ostin pakkauksen luontaistuotekaupasta. Sisältää mm. spirulinaa, klorellaa, nokkosta, omenaa, villipuolukkaa, porkkanamehujauhetta, punajuurimehujauhetta ja montaa muuta terveellistä ainetta.

Ja sitten vaan tehosekoittimella sekoitetaan ja nautitaan!

Miten siellä taretaan? Tykkäätkö smoothieista? Aiheuttaako stevia kenellekään muulle migreeniä? Mukavaa torstaita! :)

maanantai 2. tammikuuta 2017

Verensokerit koholla ja väsymys


Mainitsin viime postauksessa, että uuden vuoden lupaukseni on lopettaa sokerin käyttö. No, minä olen sellainen sokerihiiri, etten tällaista päätöstä pystyisi tekemään, ellei olisi pakko. Viime viikolla labrakokeissa verensokerini oli 8. Verensokerin pitäisi olla alle 6 ja yli 7 arvot tarkoittaa diabetesta. Tosin tuota diagnoosia en vielä saanut, arvoni otetaan uudestaan 3 kuukauden päästä, ja saan nyt sen aikaa yrittää itse hoitaa itseäni, eli ruokavaliolla ja liikunnalla.

Olen ollut niin tavattoman väsynyt, että aloin itse epäillä verensokerin olevan koholla. Minulla on kotona mittari, sillä verensokerini ovat heitelleet aiemminkin, mutteivat ole koskaan olleet noin korkealla. Aloin kotona ensin mittaamaan, ja sitten soitin terveyskeskukseen. Täytyy sanoa, että vähän pelästytti, vaikka hoitaja terveyskeskuksessa sanoikin, ettei tuo kovin korkea arvo ole, voivat nousta 20:eenkin.

Näissä minun sokeriarvoissa on vielä sellainen juttu, että syynä saattaa olla myös syömäni kortisonikuurit sekä käyttämäni astmasuihke, joka myös sisälsi kortisonia. Kortisoni voi laukaista diabeteksen. Nyt en näitä lääkkeitä enää käytä, ja sokeriarvotkin ovat jo vähän laskeneet. Mutta sokerista aion pysyä erossa, sillä vointikin on nyt niin paljon parempi!

Palaan tähän aiheeseen toistekin, sillä tämä on nyt niin ajankohtaista elämässäni. Ihan pian on tulossa käyttäni smoothie-resepti! :)


Sitten vielä kuva Pepistä pankolla. Siellä se Peppi-tyttö edelleen haluaa kuunnella Jouluradiota. En tiedä, mitä tehdään, kun Jouluradio lopettaa tällä viikolla! Onko ideoita?

Miten sinulla on tammikuu ja vuosi 2017 alkanut? Kiusaako ketään muuta sokeriarvot? Mukavaa maanantaita! <3