torstai 27. huhtikuuta 2017

Pepin ja blogin kuulumiset


Peppi on tässä yhdessä lempipuuhistaan, eli rennosti pesemässä itseään. Sen voi ihan hyvin tehdä lattialla! Pepillä on vauhtia piisannut, kun kesä tekee tuloaan, ja sitä myöten Peppi pääsee taas mm. verannalle ja muihin paikkoihin, missä talvella on liian kylmä. Yöt Peppi kuitenkin nukkuu vielä minun jaloissa. Kun päästään ihan tosi kesään, ei Peppiä enää yöllä näy, vaan nukkuu yksinään toisessa (kivemmassa?) huoneessa.

Olihan minulla teille muutakin asiaa. Blogi jää nyt pienelle tauolle, ja aion muutenkin vähän lomailla blogimaailmasta. Sen jälkeen kun aloitin bloggaamisen melkein 2 vuotta sitten, en ole pitänyt taukoa blogimaailmasta, ja nyt tuntuu siltä, että on aika pitää lomaa.

Suuri ja lämmin kiitos teille lukijoille tästä yhteisestä talvesta ja keväästä, ja koko 2 vuodesta, ja kiitos teidän ihanista kommenteista! 💓 

Ihanaa alkavaa kesää! Toivottavasti meille tulee lämmin ja kaunis kesä! 🌻💛

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Testissä tukisukat, Color4care


Minulla on aina ollut sellainen käsitys, että tukisukkia tarvitsee vain lentomatkoilla, leikkauksien yhteydessä tai jos saa veritulpan jalkaan. Eipä tullut koskaan mieleenikään, että voisin hoitaa kipeytyviä, turpoavia ja väsyviä jalkojiani tukisukilla, siis ennen kuin nyt testasin viimein tukisukkia. 

Color4care (linkki) myy monenlaisia hoitoalan värikkäitä tarvikkeita, ja tukisukat ovat yksi niistä. Viimeksi kerroin työsandaaleista. Nämä tukisukat sopivat muuten mainiosti yhdessä käytettäväksi työsandaalien kanssa. Tästä pääset työsandaalit (linkki) valikoimaan.


Sain testiin nämä kauniit ja värikkäät tukisukat. Itse valitsin ne tietysti. Tein virheen, minkä ehkä moni muukin saattaa tehdä: luulin, että sukat valitaan kengän koon mukaan. Näin ei siis tehdä, vaan jalat mitataan: nilkan ja pohkeen ympärys, ja ne määrittävän sukkien koon. Näin siis nuo testiin saamani sukat osoittautuivat hieman pieniksi. 


Testasin kuitenkin sukkia sen verran, että huomasin, miten hyväksi ne jaloilleni ovat, ja niinpä naputtelin tilauksen Color4carelle, ja tilasin nuo yllä olevat mustat sukat. Onpa ihanaa, kun jalat eivät tulekaan päivän mittaan väsyneiksi ja kurjan tuntuisiksi, eivätkä myöskään turpoa! 

Sitten vielä tietoa näistä tukisukista. Niiden kompressio on 16-18 mmHg, ja niitä voi käyttää koko päivän, ilman että ne tuntuisivat epämukavilta. Tämän kyllä olen huomannut!  Tukisukat ennaltaehkäisevät veritulppia ja suonikohjuja, ja samalla hierovat.  Sukat voi pestä jopa 60 asteessa. Näitä sukkia löytyy monenvärisinä joka makuun. Sukkien hinta on 15,95 €. Tässä vielä linkki valikoimaan: tukisukat.

Itselläni on nyt se tilanne, että olen ikäänkuin jäänyt koukkuun näihin, eli se olisi kai ostettava lisää tukisukkia! :D

Onko tukisukat sinulle tuttuja? Väsyvätkö sinun jalat päivän mittaan? Mukavaa maanantaita! :)

Yhteistyössä Color4caren kanssa. Pinkit tukisukat saatu blogin kautta.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen kuulumiset, migreeni ja edullinen vinkki matkoille!



Meidän pääsiäinen sujui rauhallisesti. Sukulaisia tavattiin ja syötiin hyvin, vähän herkkujakin. Minähän olin koko alkuvuoden sokerittomalla, mutta nyt olen alkanut syömään pullapohjaisia piirakoita ja pullia silloin tällöin. Sokeriarvot ovat kuitenkin ihan hyvät jo.

Niin vielä siitä pääsiäisestä. Migreeni minua sitten kuitenkin kiusasi, mutta se luultavasti johtuu siitä, että olen nyt vähennellyt/lopettanut kipulääkkeiden syöntiä särkylääkepäänsäryn takia. Tässä joutuu ehkä kärvistelemään pari viikkoa, uskoisin, että sitten helpottaa. Särkylääkepäänsärky on siis sitä, että tulee riippuvaiseksi särkylääkkeistä, ja saa päänsäryn aina, kun särkylääkkeen vaikutus lakkaa. Uskon, että minulla on ollut vähän jo tätä. Neurologian poliklinikalla minua on ohjeistettu vähentämään kipulääkkeiden käyttöä.


Lauantaina kävin Tigerissa, ja nämä tuubit lähtivät mukaan. Näissä on todella kätevää ottaa matkalle mukaan  sopiva määrä shampoota ja hoitoainetta ym. Ja minusta tuubit on parempia kuin pullot. Ainoa vaan, että täyttöaukko on suht kaponen, mutta itse kyllä sain täytettyä. Kiireessä en suosittele tekemään. Kohtahan kesälomat jo alkaa, ja toivottavasti ilmakin lämpenisi!

Miten siellä on pääsiäinen mennyt? Mukavaa tiistaita! 💙

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kampaajalla muuttumassa ja hiustuotteita

Eilen oli taas kampaajapäivä. Käyn kahden kuukauden välein. Hiukseni olivat kasvaneet pituutta jo aika lailla, ja koska ne ovat paksut, ne tuntuivat raskailta. Mielessäni ennustin, että jos jätän ne pitkiksi, on niitä kesällä pidettävä kiinni koko ajan, sillä ne ovat niiiiin kuumat. Joten kampaajalle mennessä haaveilin jostain uudesta, mutten osannut sanoa mistä.

Onneksi kampaajani osasi heti ehdottaa kiinnostavalta kuulostavaa mallia. Että leikattaisiin takaa aika lyhyeksi, ja mutta hiukset pitenisivät eteen, ja edessä kummallakin puolella olisi pidemmät "hapsut". Kuulostaa ehkä dramaattisemmalta mitä on. Lopputulos on nimittäin tosi kaunis. Hiukseni menevät taas kiharalle, kun ovat lyhyemmät, ja siitä tykkään! Kampaajani myös kehui hiusteni hyvää kuntoa. No, siihen on kyllä olemassa syy jos toinenkin. Tässä yksi ja se suurin syy:


Helmikuussa nämä Moroccanoil tuotteet olivat Sokoksessa alessa, ja ostin heti kuun alussa nämä. Siitä lähtien olen käyttänyt vain näitä. Ja tuntuvat olevan tosi hyviä! Eli shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä öljy. Shampoo ja hoitoaine ovat sulfaanittomia, fosfaanittomia sekä parabeenittomia. Näissä on aivan ihan tuoksu. Ennen minun piti pestä hiukset päivittäin, mutta nyt voin ihan hyvin venyttää pesuväliä. Myöskään hiuspohjani ei kutia enää. Ennen kuin löysin nämä tuhlasin lukuisia euroja vääränlaisiin tuotteisiin, jotka eivät sitten sopineetkaan minulle. Olen tosi tyytyväinen, että viimein löysin sopivat tuotteet. 

Toinen syy hiusten hyvinvointiin on, että syön nykyään Biotiini strongia. Tosin sitä olen syönyt nyt vasta noin kuukauden.


Hiukset annan usein kuivua ihan ilman mitään aineita, mutta eilen ostin tuon osiksen volumizing root spray moussen. Sitä pursutetaan hiusten tyveen, levitetään, kammataan hiukset ja sitten muotoillaan ja annetaan kuivua itsekseen. Tosi helppoa! Sitä voi myös laittaa hiusten latvoihin.Eli se kohottaa kampausta ja muotoilee sitä. Minulla se korostaa kiharoita. Tykkään!
Hiuslakan olen ostanut joskus aiemmin, ja käytän sitä joskus. Sekin sattuu olemaan osista. 

Oli ihanaa saada uusi kampaus ja uusi ilme. On tuo kampaajalla käynti arjen luksusta! Nyt sitten vaan taas harjoittelemaan, että osaan tehdä itse yhtä hienon kampauksen kuin kampaajani! :D

Miten siellä, käytätkö hiusöljyjä? Onko Moroccanoil tuotteet tuttuja? Mukavaa tiistaita! :)

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Touché työsandaalit, Color4Care


Ette voi uskoa, mitä minulle kävi! Olen ollut migreenissä perjantaista lähtien, ja nyt otin pienet päiväunet, kun viime yön unet jäi vähiin. Kun heräsin, aloin tabletista katsomaan bloggeria. Hävitin kokonaan aiemmin kirjoittamani tekstin näistä työsandaaleista! Kyllä harmitti, kun tajusin, että se katosi. Ja en ihan edes tajua, miten se voi noin vain kadota. Mutta nyt tulee uusi teksti! 

Sain testiin nämä kauniit Touchè työsandaalit, ja niitä olen nyt testaillut ahkerasti. Yritys josta sandaalit sain, on (linkki)Color4Care. Se on verkkokauppa, jossa on myytävänä hoitoalan tarvikkeita laidasta laitaan; työkenkiä, tennareita, vaatteita, alusvaatteita, työvälineitä, tukisukkia ja pieniä esineitä kuten lääkedosetteja. Siellä on kaikenlaista kivaa, ja olenkin ajatellut tehdä tilauksen sinne myös! :)

Tässä linkki työsandaalit ja linkki tennarit.


Sitten näistä minun työsandaaleista. Ne ovat tukevat ja hyvät jalassa. Kokoa pystyy säätelemään itse, joten sopivat varmasti monelle jalalle. Itselläni on kapeat jalat, ja ovat todella hyvät. Minulla kipeytyy jalat helposti, sillä varpaissani on nivelrikkoa ja kärsin myös fibromyalgiasta. Näissä sandaaleissa jalat voivat hyvin. Ne tukevat jalkoja ja polvia. Niissä on muotoiltu pohja, mikä on loistava juttu, että tukevat myös sitä jalkapohjaa. Itselläni on jalkapöytä laskeutunut, joten tuki on välttämätöntä. Minun makuuni tukea voisi olla enemmänkin, mutta eihän kaikilla niin ongelmaiset jalat ole kuin minulla.


Sandaaleissani on paksu pohja, ja koko on 40. Hintaa näillä on 59,95 euroa. Tässä Touché mallissa oli värejä 8, ja minä valitsin punaiset, kun nämä vaan on niin hienot! Kuten Color4Caren nettisivuilla sanotaan, ne ovat modernit työkengät, joissa on ilmavaa mukavuutta.


Hyvät lukijat, pahoittelen kovasti, että sen hävinneen kirjoituksen myötä meni jo useita kommentteja. Ehkä jaksatte vielä kommentoida uudelleen, että onko teille käynyt näin, että blogiteksti onkin hävinnyt yhtäkkiä?
Millaisia kenkiä te tykkäätte käyttää? Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

Yhteistyössä Color4Caren kanssa. Työsandaalit saatu blogin kautta.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pepin päivät


Ihanaa, viimein huhtikuu, ja talvi on ohi! Vaikka jotain rännän näköistä siellä näyttää satavan... Mutta huhtikuun eka on ja meillä on juhlat! Tänään on Pepin päivät, ja me vietetään tietenkin niitä, ja samalla myös synttäreitä, kun Pepin syntymäpäivää ei tiedetä. Peppi täyttää tänä vuonna 4 vuotta! 

Ja kun eilen hain postia, oli laatikossa oikein tosi iso kirjekuori Pepille. Ja kuoresta paljastui onnittelukortti, jossa on tosi jänniä hajuja, sillä sitä on pitänyt nuuskia ja tutkia oikein urakalla. Kortti tuli Pepsiltä, Maxilta ja Tuijalta Tassulinnasta, suuret kiitokset vielä, ja onnea myös Pepsille! <3

Miten siellä on huhtikuun eka päivä alkanut? Sataako räntää? Mukavaa viikonloppua! <3

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Vihdoin viipalekuvauksen tulokset ja katse kohti pääsiäistä


Sain tulokset jo torstaina, mutta olen ollut migreenissä, joten siksi en ole kirjoittanut aiemmin. Kyllä jännitti lähteä kirurgin vastaanotolle! 

Aika oli heti aamusta, ja olin hyvissä ajoin paikalla. Onneksi myös kirurgi oli ihan aikataulussa, niin ei tarvinnut ylimääräistä jännittää.

Ja hyviä uutisia sain! Maksassa on hyvänlaatuinen kasvain eli hemangiooma. 3 kuukauden päästä se katsotaan vielä ultraäänellä, mutta näillä näkymin sille ei tarvitse tehdä muuta. Olipa helpotus!

Nyt mieli on jo ihan keväässä, ja pakko tunnustaa, että odotan kyllä jo kesääkin... Toki tässä on ensin pääsiäinen ja vappu, ja ne onkin jo ihan pian. Tänään on se kellojen siirto, ja siitä en oikein tykkää, varsinkaan näin keväällä, kun siirretään eteenpäin. 

Miten siellä on maaliskuu mennyt? Odottaako kukaan muu vielä kesää? Ihanaa viikonloppua! 💛

Ps. Kuva on vanha, meidän pihan koivusta otettu. 😊

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Viipalekuvauksessa naistenpäivänä ja kosmetiikkaostoksia


Naistenpäivänä minulla oli se viipalekuvaus. En oikeastaan jännittänyt sitä yhtään muuten, kuin että tuleeko vessahätä, kun vettä piti tankata ja vessassa ei saanut käydä. Kuvaus meni ihan hyvin. Oli se vähän hurjempi kokemus kuin osasin odottaa. Ennen kuvausta laitettiin ns. tippa suoneen, miksi sitä sanotaan? Ja kuvauksen aikana varjoaine laitettiin paineella tulemaan suoneen. Siitä tosin sanottiin, että nyt tulee varjoaine. Se oli hurjan tuntuista. Sen tunsi, kun varjoaine ihan sekunneissa levisi elimistöön, ja tuli tunne, että pissat tulee housuun nyt just, vaikkei onneksi tullut. Mutta hyvin se kaikki meni, ja nyt odotan kirurgin aikaa, että kuulen tulokset. Eli siis, että mikä siellä maksassa on ja mikä aiheuttaa kylkikivut.

Toki siitä naistenpäivästä piti myös nauttia, ja niinpä kävin vähän kaupoillakin. Peppi ehti heti mennä tuohon Sokoksen kassiin. 😃


Nyt on Kutsu Kauneuteen viikko Sokoksissa, ja esim. Lumenen tuotteita saa edullisesti. Olen käyttänyt Lähde-misellivettä aamuisin kasvojen puhdistuksessa nyt jo syksystä lähtien, ja se on mielestäni hyvä tuote! On niin nopeaa ja helppoa puhdistus sen kanssa, myös iho on tykännyt siitä. Hellävaraisen puhdistusemulsion ostin ensimmäistä kertaa testiin.


Body Shopissa oli naistenpäivänä kaikki tuotteet -20%, ja ostin greipin tuoksuiset suihkugeelin ja vartalovoin mielenpiristykseksi, ja voi ne ovat ihania! 

Nyt on niin ihana ilma, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ja laskin, että huhtikuun alkuun on enää 3 viikkoa. Huhtikuussa on mm. pääsiäinen ja erään mustavalkoisen tyttökissan nimpparitkin on silloin! Niitä juhlitaan, sillä Pepin syntymäpäivää me ei tiedetä. 

Miten siellä on maaliskuu alkanut? Miten vietit naistenpäivää? Oletko käynyt Sokoksen Kutsu Kauneuteen-päivillä? Ihanaa lauantaita! 💛

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Hedelmähimo


Nyt on ruokavalion muokkaamista jatkunut 2 kuukautta, ja suklaahimo on vaihtunut hedelmähimoon! Onhan hedelmissäkin hedelmäsokeria, mutta verensokeriarvoni ovat olleet ihan hyviä; 5-6 pintaan, enkä kovin suuria määriä hedelmiä syö.

Lempihedelmiäni on tuo yllä oleva mango. Ihastuin siihen ollessani aikoinaan nuorena naisena Australiassa työharjoittelussa subtrooppisella sademetsätilalla, jossa oli myös hedelmätarha. Ja siellä poimimme ihan tuoreita mangoja puusta ja söimme niitä. Siis ne olivat niin hyviä, etten pysty sanoin kuvaamaan! 


Yksi lempihedelmiäni on ollut nyt myös päärynä. Voi että ne ovat olleet mehukkaita ja hyviä! Hieman hinnakkaita ovat sekä päärynät ja varsinkin mangot, mutta koska ne ovat viime aikoina olleet lähes ainoita herkkujani, ja kaiken lisäksi ovat terveellisiä, niin olen silti ostanut.

Joitain leivonnaisia olen myös tämän parin kuukauden aikana leiponut, mutten säännöllisesti. En voi väittää, etteikö minun välillä tekisi ihan kamalasti mieli jotain hyvää, kun näen toisten syövän. Tai esim. kun ystävänpäivänä kahvilassa oli oikein täytekakkupöytä, ja minä join pelkkää kahviani. Mutta pääasiassa tämä uusi ruokavalio on mennyt ihan mutkattomasti ja hyvin. 😊

Tykkäätkö sinä hedelmistä, ja mikä on lempihedelmäsi? Ihanaa keskiviikkoa! 💛

torstai 23. helmikuuta 2017

Lumimyräkkä, kevätsuunnitelmia ja Peppi


Huh mikä myräkkä täällä oli yöllä! Lunta tuli tosi reippaasti. Tekisi mieli sanoa, että takatalvi, mutta tokihan vielä on talvi. Odotan vaan niin kovasti jo kevättä! Että lumet lähtisi, olisi lämmintä ja pikku hiljaa alkaisi vihertää... No siihen on vielä vähän aikaa.

Se kutsu viipaleluvaukseen ja kirurgille tuli, ovat ensi kuussa. Nyt kyllä vähän jännittää! Ja jännittää vähän se viipalekuvauskin, kun sitä ennen pitää juoda nestettä, muttei saa käydä vessassa? Voi nimittäin olla vessahätä!

Kunhan ne saan alta pois, ja tiedän, miten jatkon kanssa on, aletaan suunnittelemaan kivojakin juttuja, kuten pieniä reissuja. Ainakin Ruotsin risteilylle aiotaan mennä. Se on meillä kiva perinne. Lyhyt irtiotto arjesta.


Peppi ei vaan oikein tykkää, että lähdetään mihinkään, vaikka sillä onkin hyvä hoito aina. Tässä tyttö esittelee pientä raapimakiipeilypuutaan, minkä se sai ollessaan vielä pieni pentu. Siinä on tuollainen pesäkin, missä on villasukkia lämmikkeenä. Peppi on joskus nukkunut siellä, ainakin kun oli pieni.

Miten siellä on lumimyräkästä selvitty? Joko odotat kevättä? Mukavaa torstaita! :)

lauantai 18. helmikuuta 2017

Kuulumisia


Peppi istuu meidän astiakaapin reunalla. Se on muuten vanha kaappi, en tiedä kuinka vanha. Jykevää tekoa on!

Minä olen kovasti odottanut kutsua kirurgian poliklinikalle. Lääkäri sanoi, että kutsun pitäisi tulla 8-30 vuorokaudessa, ja nyt on mennyt jo reilusti yli 2 viikkoa. Ajattelin soittaa ensi viikolla ja vähän kysellä, että mikä on tilanne. Ja kun ei tuosta postistakaan tiedä, vaikka olisivat hukanneet koko kutsun! Nykyään ei oikein postiin voi luottaa. 

Eli siis niiden vatsavaivojen takia lähete laitettiin, kun ultraäänikuvauksessa maksasta löytyi jokin pesäke, ja sitä nyt sitten tutkitaan. Kauhean stressaavaa tämä odottaminen! Vaikka kuinka yrittää sanoa itselle, että ei se varmasti ole yhtään mitään, mutta niin kauan kun ei ole varmuutta, niin stressi on päällä. Myös läheiset stressaavat. Kaikkien kannalta olisi paras, että se viipalekuvaus olisi mahdollisimman pian.

Eilen olimme katselemassa siskonpojan vanhojentansseja. Voi että oli upea tilaisuus! Olen viimeksi ollut vanhojentansseissa, kun itse tanssin, ja siitä on hm. hieman aikaa :D Kyllä on pukumuotikin muuttunut näiden vuosien aikana. Joitain samoja tansseja oli, mutta kyllä oli aika erilaiset kuitenkin. Hienoa oli olla katsomassa!

Pepille kuuluu oikein hyvää. Nyt juuri on päiväunilla yhdellä lempipaikoistaan. Pepillä on tosi monta nukkumapaikkaa, vaihtelee niitä sitten. Mutta Peppi ei kyllä ole kovin kova nukkumaan, vaan on aika puuhakas. Yksi Pepin lempipuuhista on avata miehen vaatekomeron ovi, ja tyhjentää komero! :D

Ja ihanaa, ihan pian alkaa jo maaliskuu!!! <3

Miten siellä on helmikuu mennyt? Kävitkö katsomassa vanhojen tansseja? Onko teillä komeron tyhjentäjää? Ihanaa viikonloppua! <3

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hiusjuttuja

Huomenna on tiedossa hemmottelua, sillä minulla on aika kampaajalle. Käyn kahden kuukauden välein, ja nyt viime kertoina minulla on vain tasattu hiuksia. Oli kampaajan idea, että kasvatetaan tasapitkät ja vähän pidemmät hiukset. Nyt hiukset ulottuvat jo hartioille, mutta niissä on vielä vähän kerrostusta. Tykkään kyllä tästä uudesta mallista, tosin hiukset ei enää mene kiharalle, niin kuin ne ennen menivät.


Olen käyttänyt koko alkuvuoden shampoona ja hoitoaineena näitä Yves Rocherin tuotteita, ja olen niihin muuten todella tyytyväinen, mutta yksi ongelma niissä on. Hiukset joutuu pesemään lähes joka päivä. Niinpä olen päättänyt etsiä uudet tuotteet näiden tilalle. Onko kenelläkään hyviä vinkkejä? Minulla on aika paksut ja vähän kuivat hiukset, niin ja käsittelemättömät. En ole värjännyt hiuksia yli 10 vuoteen.

Mitä hiustuotteita te yleensä käytätte? Itse käytän aika vähän mitään. Jos föönaan, niin laitan lämmönsuojatuotetta. Joskus laitoin geeliä tai muotovaahtoa ym silloin, kun hiukset vielä menivät kiharalle. Nykyään annan hiusten useimmiten kuivua ilman mitään aineita itsekseen. Kampaajani osaa laittaa hiukseni tosi kauniisti. Olen monta kertaa yrittänyt itse laittaa hiukset samalla tyylillä, mutta ei se onnistu koskaan. Kai sitä oppisi, jos oikein kovasti opettelisi. :)

Mukavaa sunnuntaita! <3

lauantai 4. helmikuuta 2017

Mitä sieltä ultraäänitutkimuksesta selvisi


Helmikuussa ollaan jo, ja sehän tietää sitä, että se kevätkin lähestyy. Minä olen kärsinyt vatsakivuista oikealla puolella, ja nyt tiistaita kävin ultraäänikuvauksessa.

Se oli helppo toimenpide. Siinä vaan maattiin ja aina vedettiin keuhkoja täyteen ilmaan ja pidätettiin. Kesti ehkä noin 15 minuuttia.

Lääkäri epäili, että minua vaivaisivat sappikivet, ja siksi lähetti ultraan. Kävi sitten ilmi, että sappi on ihan kunnossa, mutta maksassa on jotain, mikä vaatii jatkotutkimuksia. Lähete lähti eteenpäin, ja nyt odotan kutsua erikoislääkärille ja luultavasti viipalekuvaukseen.

Myös maksa-arvoni ovat koholla, ovat olleet jo jonkun aikaa, mutta niiden on arveltu olevan koholla migreenilääkkeiden vuoksi. Saa nähdä, miten homma etenee. Toivottavasti ei tarvisi kovin pitkään odottaa jatkotutkimuksia!

Kipujen kanssa olen pärjännyt lääkkeillä, ja kun en ärsytä kylkeä esim. tekemällä käsitöitä. Ja voi kun minulla olisi kesken niin kaunis kirjontaliina! Mutta ehtiihän sitä tehdä myöhemminkin. 

Tänään on pyykinpesua, ja leivoin myös omenapiirakan. Käytin kookospalmusokeria, ja kyllä tuli hyvää! Olen myös testannut, että ei nosta verensokeria niin kuin muut sokerit. Ei myöskään maistu kookokselle, itse en nimittäin tykkää kookoksen mausta. Kerta kaikkiaan loistava sokeri! Ja sitten on tietysti pientä siivoamista ja ruoanlaittoa ym, näitä tavallisia puuhia.

Miten siellä lauantai sujuu? Mukavaa viikonloppua! <3

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kevättä keittiöön


Innostuin tilaamaan Linealta uudet keittiön verhot sekä muutaman pienen pöytäliinan sivupöydille ja vanhan puuhellan päälle. Meidän vanhat verhot olivat todella vanhat. Muistelen ommelleeni ne 90-luvulla, heh. Eli en kovin usein verhoja osta. Tällä hetkellä minulla ei ole ompelukonetta, joten on tyydyttävä valmisverhoihin.

Ja kun sain pöytäliinan silitettyä ja laitettua pöydälle, niin kukas siihen kävikään heti makoilemaan ja itseään pesemään! No Peppi tietysti! Niin tyytyväisen näköisenä. :) Kun hänelle uusi pöytäliina ostettiin!


Tässä pöytä, kun laitoin siihen vähän purkkeja koristeeksi. Niin, tarkasti kun katsoo niin onhan siellä yksi joulupurkki ja tonttu... En voinut vastustaa kiusausta ja jättää niitä siihen joulun jälkeen, kun purkissa on marjajauhetta jota käytän, ja tonttu on niin söpö siinä päällä. :) Tiedättehän te nyt minut, ihan jouluhöpsö!


Tässä näkyy näkymä meidän keittiön ikkunasta sekä uudet verhot. Minusta kauniit, ja sopii hyvin maalaistaloon. 


Vielä lähempi kuva verhosta. Ihastuin näihin kovasti, eikä ollut mikään suuri sijoitus. Voi sitten ostaa taas uudetkin verhot joskus.


Tässä vielä se vanha puuhella, mikä ei enää ole käytössä. Laitoin siihen vähän koristeita talviteemalla. 

Tällaista pientä puuhasin kettiössä. Mies oli apuna verhojen laitossa, ja Peppi nyt touhuaa aina minun apuna!

Kävin tänään vatsan ultrassa, mutten vielä tiedä tuloksia. Niitä tässä odottelen.

Oletko sinä sisustanut viime aikoina? Miten on viikko käynnistynyt? Mukavaa tiistaita! <3

maanantai 23. tammikuuta 2017

Epämääräiset vatsakivut

Blogi on ollut nyt hetken hiljaa, sillä minä olen sairastanut. Ajattelin, että kun vielä vähän vartun, niin paranen, eikä tästä kipuilusta tarvitse kirjoittaa mitään. Mutta ei se vaan mene ohi, joten pakko on nyt kertoa teillekin, mikä minut on hiljentänyt.

Jo joulukuussa tunsin oikealla puolella rinnan alla kipua, mutta en kiinnittänyt siihen suurta huomiota. Uuden vuoden päivänä kipu yltyi niin kovaksi, etten voinutkaan enää tehdä oikein mitään muuta kuin maata selälläni. Kipu tuntui viiltävänä heti, jos yritin tehdä jotain. Pelkkä kutominen alkoi polttelemaan. Soitin terveyskeskukseen, josta minut ohjattiin päivystykseen. Nuori lääkäri tökkäisi sormen kanssa kylkeäni, ja tokaisi kyseessä olevan venähdyksen, mikä menee ohi buranalla ja panadolilla. Olin helpottunut.

Vaan ei se kipu helpottanut. Se levisi kylkeen asti, ja en edelleenkään voinut tehdä oikein mitään. Tai tein toki, mutta sain kovat kivut kaupan päälle. Kaksi viikkoa ihmettelin mikä kumma voi olla kyseessä, ja soitin taas terveyskeskukseen. Nyt pääsin toiselle lääkärille, joka totesi, ettei kyseessä ole revähdys. Tämä lääkäri paineli vatsan, ja kyseli tarkemmin oireista. Epäilyksessä on nyt sappivaivat, ja tämän kuun viimeinen päivä menen vatsan alueen ultraukseen. Sitä tässä nyt odotetaan!

Ruokavalio on pitänyt, ja luulenkin, että se on ollut apuna, koska kivut eivät ole enää ihan niin viiltäviä, kuin olivat vielä alkukuussa. Mutta huomaan kyllä, että kivut tulevat usein syömisen jälkeen, varsinkin illalla, vaikken mitään raskasta syö.

Mutta kyllä se tästä! Ihan pian alkaa helmikuu! Nyt on ollut jo ihanan aurinkoisia päiviä, kuin lupauksia keväästä. <3

Miten teidän muiden tammikuu on mennyt? Onko kokemusta sappivaivoista? Mukavaa maanantaita!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Uusi viltti ja asiaa verensokerista


Kyllä vaan aika menee eteenpäin, ollaan ihan pian tammikuun puolessa välissä. Eli kylmää on ollut, ja siksi tilasin Lapuan Kankureiden alennusmyynnistä meille uuden villaviltin, jota Peppi tuossa ylhäällä esittelee. Ihana sinivalkoinen ja niin lämmin. Meillä on viileää, ja olen tullut villavilteista ihan riippuvaiseksi. Peppi ihan aluksi hieman boikotoi tätä uutta vilttiä, siis yhden päivän, mutta jo seuraavana päivänä tuli syliini, kun viltti oli jalkojeni päällä illalla kun olin sohvalla.


Kerroin teille, että sokeriarvoni olivat aika reippaasti koholla. Nyt olen vältellyt sokeria. Ainoastaan sellaisen myönnytyksen tein, että käytän vähän intiaanisokeria. Tämä siksi, että huomasin, ettei makeutusaineet sovi minulle vaan aiheuttavat migreenin, myös stevia. Intiaanisokeri on kyllä myös sokeria, mutta sisältää monia ravintoaineita, toisin kuin valkoinen sokeri. Ja tosiaan käytän sitäkin hyvin vähän, mutta leivonnassa olen käyttänyt vähän. Mutta tekemäni marjapiirakka ei kyllä ole kovin makeaa. Lisäksi koska käytän jauhoina spelttijauhoja, ja se ei tosiaan ole ihan perinteistä piirakkaa. Mutta tuntuu maistuvan myös miehelle.

Niin sitten niistä sokeriarvoista. Kyllä ne ovat laskeneet. Pahimmillaan olivat 8, nyt ovat n. 6,5. Ja vointi on jotenkin kevyempi myös ilman sitä "sokerihuurua" päässä. Ja niin, minähän ihan vähän käytän sokeria, en tiedä kuinka kevyt olo olisi kokonaan ilman sokeria. Mutta olen huomannut myös kaupassa ostoskärryä täyttäessä, miten sen sisältö on muuttunut. Eniten tulee tavaraa kärryihin vihannesosastolta, tai ainakin reilusti enemmän kuin ennen. Ja niitä smoothieita tulee tehtyä vähintään yksi päivässä.

Miten teillä muilla on mahdolliset ruokavaliomuutokset lähteneet käyntiin? Onko intiaanisokeri tuttu? Mukavaa lauantaita! :)

maanantai 9. tammikuuta 2017

Dermosilin yövoide käsille ja jaloille


Tilasin viime vuonna ekaa kertaa elämässäni Dermosilin tuotteita, ja ihastuin kovasti tähän voiteeseen. Minulla on kuiva iho, ja nyt talvella se on entistä kuivempi. Rasvaan joka suihkun jälkeen jalat, ja käsiä rasvaan monta kertaa päivässä. Yöksi tykkään laittaa tuhdimpaa voidetta, sillä se edesauttaa ihan selvästi, että kädet pysyvät suht hyvässä kunnossa. Yksi suosikeistani on L`Occitanen shea butter käsivoide. Mutta nyt löytyi edullinen haastaja!

Dermosilin sivuilla sanotaan, että tämä tuoksuu hieman vaniljalle. Kyllä, tässä on mieto, kiva tuoksu. Voide sisältää mm. puuvillansiemenöljyä sekä makadamiapähkinöistä saatua öljyä. Sisältää myös glyseriiniä. Kaiken kaikkiaan tosi kosteuttava voide, sopii juuri yökäyttöön, ja kannattaa mieluiten laittaa vielä hieman kostealle iholle.

Minulla on menossa jo toinen tuubi, niin kovasti tykästyin tähän. Hintaa voiteella on 7,20 euroa ja tuubissa on 200ml. Dermosilin sivuille pääset tästä

Onko Dermosilin yövoide käsille ja jaloille sinulle tuttu? Mukavaa maanantaita! :)

torstai 5. tammikuuta 2017

Terveellisen smoothien resepti


No nyt on kylmää! Ja huomiseksi on luvattu vieläkin kovempaa pakkasta! Kyllä on villaviltit ja villatakit taas kovassa käytössä, ja uuni lämpenee meillä aamuin illoin. Onneksi jo lauantaina ilma lämpenee. :)

Olen saanut sokeriarvot laskemaan! Olen niin tyytyväinen, että tämä uusi ruokavalioni on purrut, ja voin muutenkin paljon paremmin. Olen pirteämpi ja jaksavampi. Ja lisäksi minulla on salainen ase käytössä, ja se on tämä smoothie:

1 avokado
1 banaani
vajaa desi jäisiä puolukoita
total 25 voimaruoka-annospussista puolet (viherjauhetta)
tuoremehua reilu loraus
lasillinen vettä

Tuota total 25 voimaruoka annospussia voi laittaa kokonaisenkin. Itse en voi, koska sisältää steviaa, joka aiheuttaa minulle migreeniä. Tuon puoli pussillista pää sietää. Ostin pakkauksen luontaistuotekaupasta. Sisältää mm. spirulinaa, klorellaa, nokkosta, omenaa, villipuolukkaa, porkkanamehujauhetta, punajuurimehujauhetta ja montaa muuta terveellistä ainetta.

Ja sitten vaan tehosekoittimella sekoitetaan ja nautitaan!

Miten siellä taretaan? Tykkäätkö smoothieista? Aiheuttaako stevia kenellekään muulle migreeniä? Mukavaa torstaita! :)

maanantai 2. tammikuuta 2017

Verensokerit koholla ja väsymys


Mainitsin viime postauksessa, että uuden vuoden lupaukseni on lopettaa sokerin käyttö. No, minä olen sellainen sokerihiiri, etten tällaista päätöstä pystyisi tekemään, ellei olisi pakko. Viime viikolla labrakokeissa verensokerini oli 8. Verensokerin pitäisi olla alle 6 ja yli 7 arvot tarkoittaa diabetesta. Tosin tuota diagnoosia en vielä saanut, arvoni otetaan uudestaan 3 kuukauden päästä, ja saan nyt sen aikaa yrittää itse hoitaa itseäni, eli ruokavaliolla ja liikunnalla.

Olen ollut niin tavattoman väsynyt, että aloin itse epäillä verensokerin olevan koholla. Minulla on kotona mittari, sillä verensokerini ovat heitelleet aiemminkin, mutteivat ole koskaan olleet noin korkealla. Aloin kotona ensin mittaamaan, ja sitten soitin terveyskeskukseen. Täytyy sanoa, että vähän pelästytti, vaikka hoitaja terveyskeskuksessa sanoikin, ettei tuo kovin korkea arvo ole, voivat nousta 20:eenkin.

Näissä minun sokeriarvoissa on vielä sellainen juttu, että syynä saattaa olla myös syömäni kortisonikuurit sekä käyttämäni astmasuihke, joka myös sisälsi kortisonia. Kortisoni voi laukaista diabeteksen. Nyt en näitä lääkkeitä enää käytä, ja sokeriarvotkin ovat jo vähän laskeneet. Mutta sokerista aion pysyä erossa, sillä vointikin on nyt niin paljon parempi!

Palaan tähän aiheeseen toistekin, sillä tämä on nyt niin ajankohtaista elämässäni. Ihan pian on tulossa käyttäni smoothie-resepti! :)


Sitten vielä kuva Pepistä pankolla. Siellä se Peppi-tyttö edelleen haluaa kuunnella Jouluradiota. En tiedä, mitä tehdään, kun Jouluradio lopettaa tällä viikolla! Onko ideoita?

Miten sinulla on tammikuu ja vuosi 2017 alkanut? Kiusaako ketään muuta sokeriarvot? Mukavaa maanantaita! <3