sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Blogger Recognition Award


Kiitos paljon haasteesta Tassulinnaan! Tämä haaste onkin meille Pepin kanssa ihan uusi juttu, ja ei ehkä kaikkiin kysymyksiin niin osata edes vastata, mutta yritetään. Ohjeet haasteeseen tulevat tässä:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi



Aloitin bloggaamisen loppujen lopuksi aika ex tempore kesällä 2015. Olin juuri vähän aiemmin kuullut, että minulla on fibromyalgia, ja kärsin kovista kivuista olkapäässä ja käsissä, enkä voinut siis kutoa ym. mitä olin aiemmin harrastanut. Niin syntyi Kipua ja poskipunaa.

Aika pian minun oli pakko perustaa joulublogi Joulu Mimmin luona erikseen, sillä sitä jouluasiaa on vaan niin paljon. :D Olin ennen blogien perustamista lukenut ahkerasti toisten blogeja. Peppi on luonnollisesti molemmissa blogeissa mukana.


Ja ohjeita aloittelevalla bloggaajalle. Tosi vaikea kysymys, kun en itsekään ole blogannut kovin kauan. Olen pitänyt ohjenuorena, että postaan itselleni sopivaan tahtiin. Aluksi postasin usein, ja joulun alla joulublogissa tosi tiuhaan. Nyt on ollut rauhallisempi kausi.
Toinen juttu on se, että vastaan kommentteihin ja käyn kommentoimassa toisten blogeja. Näin oppii tuntemaan lukijoita ja toisia bloggaajia.


Haastan mukaan tähän haasteeseen blogit: Sarin kotona, Vaahteran katveessa, Sinkkulaakson tarinoita ja SatunNaiselämää :)

Ps. Nämä kuvat otin yksi ilta, kun olimme ajelulla. Kymijoki on kuvissa. :)

torstai 26. toukokuuta 2016

Migreeni, sekä Peppi ja kitara


Huh huh minkälaiset pari viikkoa on takanapäin. Toivottavasti ainakin takanapäin. Päätä on särkenyt joka päivä ja yö, paitsi eilen, ja kovaa on särkenytkin. Maanantaina viimein menin lääkäriin, ihan varmuuden vuoksi, vaikka arvelinkin, ettei se mitään vakavaa ole. Lääkärin diagnoosi oli, että johtuu hartioista, jotka ovat ihan jumissa. Itse en ihan samaa mieltä ole. Tai onhan minulla hartiatkin jumissa, mutta aika paljon kipu on varmaan migreeniä myös, niin kuin neurologikin on todennut.

Seuraavana aamuna menin sitten labraan, ja tuo kuva on muuten terveyskeskuksen pihasta, eikö olekin upea puu! Labra-arvot olivat kohtalaiset. Ihan kaikki arvot eivät olleet viiterajoissa, mutta lääkäri niistä vielä soittelee kesäkuussa.

Tuntuu ihan uskomattoman ihanalta, että kesä tulee viimein! Eilen illalla kun hain vielä myöhään mainokset postilaatikosta, oli pihalla ihana syreenien tuoksu. Se on varma kesän merkki! :)

Miten siellä on viikko sujunut? Mikä sinulle on kesän merkki? Ihanaa torstaita! <3

Ps. Meillä on uusi naapuri, joka soitti yhtenä iltana parvekkeella kitaraa. Peppi oli verannalla naama oven raossa kuuntelemassa, kun aloin ihmettelemään, että missä se Peppi luuraa. Niin että pitäisikö tässä ostaa kitara, ja opetella soittamaan sitä, kun Peppi ihan selvästi tykkää siitä?

torstai 19. toukokuuta 2016

Peppi kierii ja komerot kuntoon


Kyllä on nopeasti menneet nämä kevätpäivät, ja ulkona on jo lähes kesäistä. Peppi on parantunut hyvin, siis se niskajuttu. Karvatkin ovat kasvaneet, ja tyttö on muutenkin niin innoissaan kesän tulosta, sillä se tietää Pepille isompaa reviiriä meillä kotona. Me kun asutaan vanhassa maatalossa, jossa osa huoneista on kylmänä talvella, mutta kesällä Peppi saa viettää näissä muissa huoneissa aikaa niin paljon kuin haluaa, ja tyttöhän haluaa! 

Tässä kuvassa pyöritään emon jaloissa. Peppi on ollut pienestä pitäen sellainen jaloissa pyörivä kisu. Aina, kun tullaan kotiin, se tulee jalkoihin kierimään. Onkohan muilla kissoilla tälläisiä tapoja?


Minua itseäni on vaivannut migreeni taas useana päivänä peräkkäin. Se vie voimia, mutta olen silti puuhaillut kaikenlaista. Siivosin mm. keittiön kaapit, ja siitä tuli tosi hyvä olo itselle. Tykkään, että komerot ovat järjestyksessä, mutta ne niin kovin helposti menevät sekaisin. Jospa ne nyt pysyisivät kunnossa ainakin jonkun aikaa!

Ulkona alkaa olla tosi ihanaa! Siellä kukkii yksi jos toinenkin puu ja tuo norjanangervo. Tästä meidän makuuhuoneen ikkunasta näkyy kukkivat kirsikkapuut. Ovat niin kauniita. Ne ovat tosi vanhoja ja korkeita puita, eli itse marjoihin ei oikein yletä. Mutta kun ne ovat niin ihania!

Pian alkaa kesäkuu, ja kesä virallisesti. Ja tulee juhannus... Kaikenlaista kivaa tiedossa siis. :)

Miten siellä menee, vaivaako kenelläkään muulla migreeni? Ihanaa, lämmintä torstaita! <3

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Rakot jaloissa crocseja ostamaan


Täällä sitä kirjoitellaan kantapäät auki. Kaikista jalkakivuista huolimatta päätin viime viikolla mennä lenkille, ja menin. Kaikki meni ihan hyvin, ja päätin mennä seuraavana päivänäkin. Kysymyksessä oli siis puolen tunnin lenkit, ei sen kummempaa. No tällä jälkimmäisellä lenkillä askel ei enää kulkenut, sillä kantapäitä poltteli, ja tuntui, ettei oikein mitenkään voinut kävellä. Kotona sitten karu totuus kävi ilmi; kantapäät oli ihan auki, ja suihkussa teki mieli huutaa ääneen.

Pari ekaa päivää selvisin rakkolaastareilla, mutta sitten huomasin, että ei ne kantapäät ala paranemaan, ja otin laastarit pois, ja aloin antamaan ilmakylpyjä niille. Pulmaksi tuli kengät. Päädyin ostamaan crocsit, koska niille on täällä maalla käyttöä muutenkin. Ja ovat niin hyvät jalassa, että miksi en ole ostanut niitä aiemmin?

Nyt olen hoitanut kantapäitä Bepanthenilla ja tosiaan niillä ilmakylvyillä. Vielä on pitkä matka paranemiseen. Kärsivällisyyttä koetellaan, kun ei pääse vesijuoksemaankaan.

Olen tietenkin pohtinut, että miksi näin kävi. Lenkkarit ovat olleet minulla käytössä joitain kertoja aiemminkin, mutteivat vielä kovin aktiivisesti. Lisäksi minulla on taas ollut jaloissa turvotusta (fibromyalgian vuoksi kai). Ja ehkä se sukkakin oli liian ohut. Isäni sanoo, että uusissa lenkkareissa pitää aina olla 2 ohutta sukkaa. Luultavasti nämä lenkkarit saavat jäädä, ja kaivan esiin jotkut vanhat, sitten kun kantapäät ovat ok, ja voin taas lähteä kävelemään.

Onko siellä kohtalotovereita? Onko sinulle koskaan käynyt näin? Miten hoidit jalkoja? Ihanaa keskiviikkoa! <3

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Keräilystä, lukemisesta ja Pepin tassu


Kaikki, jotka seuraavat joulublogiani, saattavat muistaa heikkouteni Joulu Aku Ankkoihin. Niitä onkin nyt kertynyt mukavasti, sillä lähes jokaisella kirppisreissulla bongaan vanhoja Joulu Akuja. Nykyään voin jo sanoa, että kerään Joulu Akuja, on niitä sen verran kertynyt, ja touhu alkaa olla aika järjestelmällistä.

Mutta nyt maanantaina, kun kävin kirppiksellä, oli minun ihan pakko ostaa tämä Minni Hiiri aamiaissetti, sillä se on minusta ihana. Setti oli vielä alkuperäisessä pakkauksessa, sitä ei siis oltu käytetty, ja se on posliinia. Ihana! Jatkossa aion kuitenkin pysytellä niissä Joulu Akuissa. :)


Kirppikseltä on löytynyt myös luettavaa. Kuten kuvasta näkyy, tykkään Sophie Kinsellan kirjoista. Olen lukenut monta Himoshoppaaja-kirjaa, mutta nämä Himoshoppaajan vauva ja Minishoppaaja ovat vielä lukematta. Ihan loistavaa kesälukemista!


Olen nähnyt kissa-blogeissa, kun kissan tassua verrataan tulitikkuaskiin. No tässä on meidän kuva.  Kuten kuvasta näkyy, tassu on pienempi kuin aski. :)


Miten siellä sujuu keskiviikko? Tykkäätkö kerätä jotain? Ihanaa keskiviikkoa! <3