13. helmikuuta 2016

Muistojen purkki, liikuntajuttuja ja ystävänpäivä


Tässä kuvassa on purkki, joka tuo minulle mieleen muistoja. Se ei ole minun oma, mutta olen sen ostanut. Toin sen nimittäin Madeiralta äidilleni syntymäpäivälahjaksi 18 vuotta sitten. Se on käsin maalattu, ja muistan, miten ihastuin siihen heti. Voi voi, 18 vuotta! Ja tuntuu, kuin se olisi ollut ihan vasta hetki sitten... 

Viimeksi kerroin teille kuulumisia, ja että olen aloittanut käymään kuntosalilla. No nyt olen käynyt myös vesijuoksemassa, ja eilen siitä ei tullut edes migreeniä (koputan puuta), ihanaa! Se vedessä olo on vain niin ihanaa! Kyllä olen tyytyväinen, että aikoinaan kävin vesijuoksukurssin, sillä tykkään siitä niin paljon. Se on ehdottomasti mielestäni kaikkein mukavin liikuntamuoto, sellainen lempeä. Tykkään myös kävellä ja käydä kuntosalilla. Joitain vuosia sitten juoksin vielä, mutta se jäi jalkakipujen ja migreenin vuoksi. Lisäksi kävin jumpassa, mutta sekin jäi. Se oli aika kovatahtinen jumppa, ja putosin tahdista, kun sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Täällä meidän kylässä ei ole muita jumppia kuin se, joten en voinut vaihtaa rennompaan jumppaan. 

Huomenna on ystävänpäivä, ja me miehen kanssa suunniteltiin, että vietetään sitä menemällä kuntosalille yhdessä. Ja toki me vietetään sitä myös kotona, ja Pepin kanssa. <3

Tykkäätkö sinä liikunnasta, ja mikä on sinun lempilajisi? Ihanaa ystävänpäivää! <3

19 kommenttia:

  1. Juoksu ja sähly on mun suosikit ! Uiminen ja luistelu ihan mukavaa myös! Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Luistelu on minustakin tosi kivaa, nuorena harrastin paljon. Meillä mies pelaa sählyä :)

      Poista
  2. Onpa suloinen purkki. <3

    Mä inhoan liikuntaa tai vihaaminen voisi olla jopa oikeampi sana, vaikka se kuulostaa karulta. En todellakaan saa siitä itselleni mitään euforiaa, minkä vuoksi monet tykkäävät liikkua. Uida kuitenkin tykkään, mutta ongelma on se, että uimahallit ovat paikkoja joista en pidä lainkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin, itsekin opin nauttimaan liikunnasta enemmän vasta n. 10 vuotta sitten. Ja pystyn hyvin ymmärtämään myös sen, että meluisa uimahalli ei kiinnosta. Onhan se ihan toista päästä kesällä järveen uimaan :)

      Poista
  3. Kaunis purkki! Hienoa, että olet löytänyt liikuntalajit, joista tykkäät. Minä olen käynyt kävely lenkeillä.
    Ennen kävin sauvakävelyllä mutta se jäi. Ja sulkapalloa kävin pelaamassa muutama vuosi sitten.

    Teillä onkin mukavia suunnitelmia ystävänpäivään.
    Ihanaa lauantai iltaa ja ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Joo, ikää alkaa olla jo sen verran, että tietää, mitkä liikuntalajit on mieluisimmat. Sulkapallo on muuten tosi hauska laji myös, mutta en ole sitä pelannut todella pitkään aikaan. Sauvojen kanssa on hyvä kävellä varsinkin näillä liukkailla, mutta onhan ne hyväksi hartioillekin :)

      Ihanaa lauantai-iltaa ja ystävänpäivä sinullekin! :)

      Poista
  4. Nuorena tuli harrastettua yleisurheilua, mutta nykyään vain kävelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely on kivaa, kun sitä voi harrastaa joka paikassa, näkee maisemia, eikä tarvitse niin kalliita varusteita :)

      Poista
  5. Ihana purkki ja sillä on kovasti tunnearvoa. <3 Täällä pukkaa migreeniä, kyllä on viheliäinen vaiva.

    Sydämellistä ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  6. Ihana purkki ja sillä on kovasti tunnearvoa. <3 Täällä pukkaa migreeniä, kyllä on viheliäinen vaiva.

    Sydämellistä ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3. Ja voi ei, migreeni on tosi inhottavaa ja vie kaikki voimat. Jaksamista!

      Sydämellistä ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  7. Kaunis purkko ja ihana kun tuo mukavia muistoja. Ja hienoa kun olet löytänyt itsellesinsopivia lajeja liikunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muori! Ja tosi kiva, kun piipahdit täällä! Tervetuloa toistekin :)

      Poista
  8. Moikka! Toivottavasti jäät salille koukkuun, niinkuin minäkin. Nyt on ihan pakko päästä, ja just huomasin ilokseni, et joulukilotkin on lähtenyt ihan vahingossa.No huomenna taas salille ja illalla töitä, kyllä se magneesiumi varmaan auttaa nukkumaan, nyt kun sanoit, niin oon kiinnittäny huomioo. Terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! On tässä jo havaittavissa pientä koukkuuntumista, sekä vesijuoksuun, että salilla käymiseen. Voi kun multakin lähtis kiloja, mutta pääasiallinen tavoite on, että pystyisin harrastamaan liikuntaa ilman migreeniä. Nyt näyttää aika hyvältä! :) Terveisiä sinne myös kaikille! :)

      Poista
  9. Kiva purkki. Tykkäisin vaikka mistä liikuntalajista...jääkiekosta, sählystä, lentopallosta jne., mutta omalle kohdalle realistisin on varmaan ihan lenkkeily.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkkeily on tosi kivaa, lentopallosta tykkään myös, mutta sähly ja jääkiekko iskee vain katsomosta käsin ;)

      Poista
  10. Täällä toinen migreenistä kärsivä :( Kurja riesa, joka heikentää elämänlaatua mutta onneksi ei sentään vaivaa joka päivä. Tällä hetkellä mun liikunta on koiran kanssa köpöttelyä välilevynpullistumien vuoksi mutta muutoin käyn jumpissa ja sailla viikottain :)

    Maiccu
    http://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maiccu! Niinpä, kurja riesa. Onneksi se ei tosiaan ihan joka päivä ole. Itse oon nyt aloittanut salilla ja vesijuoksussa käymisen, ja mun migreenille sopii paremmin vesijuoksu. Kuntosalista se ärtyy, mutta en aio vielä ainakaan lopettaa. Toivottavasti se sun välilevynpullistuma saadaan kuntoon! :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)