7. marraskuuta 2015

Joulunodotus kuulumisia

Tervehdys kaikki! Kyllä alkaa olla aika pimeää, ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Minutkin tavoittaa paremmin joulublogistani, jota päivitän säännöllisesti. Varmaan kun joulu on ohi siirryn kirjoittamaan enemmän myös Kipua ja Poskipunaa.

Jouluvalmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ja olen hankkinut mm. kosmetiikkajoulukalenterin. Kosmetiikkakalentereita on Suomessa myytävänä useilla firmoilla, omani on Body Shopin. Lisäksi minulla on teejoulukalenteri sekä meillä on minun kutoma sukkajoulukalenteri, jonka täytämme miehen kanssa vuoropäivin, ja myös Pepille tulee yllätyksiä. Itse asiassa täytin sukkia tässä yhtenä päivänä, ja Peppi oli mukana, joten se näki jo omat yllärinsä. Eihän siltä pysty tekemään mitään salassa, se on aina paikalla! :)

Kivut ovat seuranani edelleen. Ne ovat sellaisia, että esimerkiksi kädet eivät enää toimi niin kuin ennen. En saa purkkeja auki, kun peukalo on niin kipeä ja sormet jäykät. Olkapää on myös tosi kipeä kättä nostaessa ja tietyissä tilanteissa, esimerkiksi en voi vetää roskapussia solmuun. Olen sopeutunut näihin juttuihin, ja otan aina kipujen yltyessä lääkettä. 

Pepille ostettiin eilen uusi raapimapuu, ja se on siitä tosi onnellinen. Heti alkoi teroittamaan kynsiään, ja kiipeämään. Siitä on nyt syksyn myötä tullut varsinainen sylivauva. Eli iltaisin se saattaa nukkua 2 tuntia putkeenkin sylissä, ja ei pelkästään minun, vaan se menee miehenkin syliin välillä. Hieno juttu. Mies on tosi tyytyväinen. Ja sitten taas leikitään.

Miten sinun syksy ja joulunodotus menee? Pidätkö pimeästä ajasta? Mukavaa lauantaita! :)

2 kommenttia:

  1. Voin kuvitella, että kahden blogin ylläpito voisi olla ainakin välillä aika haastavaa. Käyn siis kurkkimassa kuulumisianne nyt tuolla jouluisemmalla puolella. :) Aurinkoista päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika haastavaa. Kiva juttu, tervetuloa kurkkimaan meidän kuulumisia ja juttuja joulublogin puolelle Maria :). Ihanaa päivää! <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)