28. marraskuuta 2015

Joulu-unettomuus

Huomenta! :) Joulu-unettomuus on taas alkanut, joten yöunet ovat nyt aika vähäisiä. Olen kokeillut valvoa pitkään, mutta en saa nukuttua aamusta. Olen käynyt ajoissa nukkumaan - herään vielä aikaisemmin. Huokaus. No, nukutaan sitten joulun jälkeen. Tai mitä luultavimmin jo joulupäivän iltana nukun sohvalla, ja mies ihmettee, että mikä nyt on. En onneksi koe itseäni ihan kamalan väsyneeksi, kierroksia tuntuu riittävän. Joten kyllä se tästä.

Kivut ovat olleet samaa luokkaa, kun ne ovat olleet koko syksyn. Eli migreeni kerran pari viikossa. Tai sitä on aina muutama päivä putkeen, ja sitten saattaa mennä viikko, että pää on terve. Peukalo on mikä on, ja olen oppinut elämään sen kanssa. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että kivut ovat olleet vähäisiä, ja olen edelleen sitä mieltä, että se on MSM-jauheen ansiota. Tai ei se jauhe migreeniin vaikuta, siihenhän syön estolääkettä, mutta fibromyalgia-kipuihin se auttaa.

Minulla on pian tiedossa ihana jouluinen päivän reissu ystävän kanssa, jota odotan kovasti. Muutenkin joulukuu on ihanaa aikaa jouluihmiselle. Jos sinä olet jouluihminen tai pidät joulusta, niin vieraile joulukuussa blogissani Joulu Mimmin luona, siellä nimittäin alkaa Joulukalenteri 1.12, mikä kestää aina jouluaattoon asti. Joten tervetuloa sinne myös! <3

Onko siellä muita joulu-unettomia? Mukavaa viikonloppua! :)

Ps. Peppi voi mainiosti. Ollaan leikitty kovasti paperitollojen kanssa. Minä heitän, ja Peppi nappaa ilmasta kiinni! :)

20. marraskuuta 2015

Kuulumiset


Tiedättekö mitä? Jouluun on alle 5 viikkoa! Ja ensimmäiseen adventtiin reilu viikko! Koko viime kesä meni jotenkin ohi, kun ei sitä ihanaa lämmintä kesää tullut. Ja itselläni kesä meni kipujen kanssa kamppaillessa. Joten en nauttinut siitä yhtään. Nyt syksyn tullen kipuni ovat hellittäneet, ja voin elää normaalimmin, joten syksykin on mennyt nopsaan muun muassa sukkia kutoessa. Ja niitä muuten on nyt aika paljon! En kuitenkaan lähde niitä myymään niin kuin ennen vanhaan, vaan ne menee pukinkonttiin. :)

Te varmaan jo tiedätte, että olen jouluihminen, ja pidän myös joulublogia, joten teille ei tule yllätyksenä tämä:


Meille tuli tänään pieni, oikea kuusi. Siis pikkujoulukuusi! Me Pepin kanssa yhdessä sitä koristeltiin, tai no, Peppi otti koristeita pois kuusesta ja joi vettä kuusenjalasta. Mutta yhdessä touhuttiin. Peppi rakastaa kuusia! Ehkä aistin pienen harmistuksen, että "näinkö pieni tänä vuonna", mutta Peppi ilahtuu sitten kovasti, kun joulun alla tulee iso kuusi. :)

Eli kovin jouluista meillä alkaa olla. Ja odotan innolla joulukuuta, sillä silloin on tiedossa kaikkea kivaa. Kovin hartaasti toivon, että olisin joulukuussa terve, sillä olen nyt sairastellut virtsatievaivoja jo pari viikkoa, ja sain tänään toisen antibioottikuurin. Mutta, eiköhän se siitä.

Joko sinä odotat joulua? Mukavaa viikonloppua! :)

11. marraskuuta 2015

Lushin Salt and Peppermint Bark vartalokuorintapala


Olin erittäin innostunut, kun sain Lushilta testiin vartalon kuorintaan tarkoitetun palan Salt and Peppermint Bark, joka kuuluu joulutuotteisiin. Olen kerran ennen ostanut Lushilta vartalokuorintapalan, ja se oli aivan ihana, joten osasin odottaa myös tältä palalta paljon. Minähän olen laiska kuorimaan vartaloa, mutta kummasti motivaatio kasvaa näiden ihanasti tuoksuvien Lushin tuotteiden kanssa! :)

Ja tuoksuhan on tässäkin aivan ihana. Tosi harmi, ettei sitä pysty netin kautta välittämään. Mutta jos tykkäät piparmintusta, niin tykkäät myös tästä! Lisäksi palassa on mm. merisuolaa, joka kuorii sekä kaakao- ja cupuacuvoita, jotka pehmentävät ihoa.


Palaa on tosi helppo käyttää suihkussa, ja se muuten pysyy kädessä paljon paremmin kuin jellyt! :D Kuorinta ei ole liian voimakas (minulla on herkkä iho), vaan aika sopiva. Palasta riittää useampaan kertaan. Itselläni pala riitti kolmeen kertaan. 

Sitten kun vielä rasvasi suihkun jälkeen ihon, niin avot! Tykkäsin siis tästäkin tuotteesta! Jos sinä kiinnostuit Salt and Peppermint Bark vartalokuorintapalasta, niin sitä saa tietenkin Lushilta hintaan 12,95€. 

Oletko jo tutustunut Lushin kuorintapaloihin ja ihaniin joulutuotteisiin? Joulu tosiaan lähestyy! Ihanaa joulun odotusta! <3

Tuote saatu blogin kautta.

7. marraskuuta 2015

Joulunodotus kuulumisia

Tervehdys kaikki! Kyllä alkaa olla aika pimeää, ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Minutkin tavoittaa paremmin joulublogistani, jota päivitän säännöllisesti. Varmaan kun joulu on ohi siirryn kirjoittamaan enemmän myös Kipua ja Poskipunaa.

Jouluvalmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ja olen hankkinut mm. kosmetiikkajoulukalenterin. Kosmetiikkakalentereita on Suomessa myytävänä useilla firmoilla, omani on Body Shopin. Lisäksi minulla on teejoulukalenteri sekä meillä on minun kutoma sukkajoulukalenteri, jonka täytämme miehen kanssa vuoropäivin, ja myös Pepille tulee yllätyksiä. Itse asiassa täytin sukkia tässä yhtenä päivänä, ja Peppi oli mukana, joten se näki jo omat yllärinsä. Eihän siltä pysty tekemään mitään salassa, se on aina paikalla! :)

Kivut ovat seuranani edelleen. Ne ovat sellaisia, että esimerkiksi kädet eivät enää toimi niin kuin ennen. En saa purkkeja auki, kun peukalo on niin kipeä ja sormet jäykät. Olkapää on myös tosi kipeä kättä nostaessa ja tietyissä tilanteissa, esimerkiksi en voi vetää roskapussia solmuun. Olen sopeutunut näihin juttuihin, ja otan aina kipujen yltyessä lääkettä. 

Pepille ostettiin eilen uusi raapimapuu, ja se on siitä tosi onnellinen. Heti alkoi teroittamaan kynsiään, ja kiipeämään. Siitä on nyt syksyn myötä tullut varsinainen sylivauva. Eli iltaisin se saattaa nukkua 2 tuntia putkeenkin sylissä, ja ei pelkästään minun, vaan se menee miehenkin syliin välillä. Hieno juttu. Mies on tosi tyytyväinen. Ja sitten taas leikitään.

Miten sinun syksy ja joulunodotus menee? Pidätkö pimeästä ajasta? Mukavaa lauantaita! :)