3. lokakuuta 2015

Sisaret


Minulla on yksi sisko, joka on minua vanhempi, eli toisin sanoen isosisko. Jo paljon ennen kuin minusta oli tietoakaan, oli siskoni kertonut kaikille, että hänelle tulee vielä sisko, jonka nimeksi tulee Eeva. No Eevaa minusta ei tullut, mutta eikö ole ihanaa, miten sisko varttui minua tähän maailmaan?

Joskus tuntuu, että siskoa pitää jo itsestäänselvänä, vaikka  ei missään nimessä saisi. Sisko kun on ollut aina. Ja aina jos on ollut hätä, on siskon puoleen voinut kääntyä. Myös kaikki ilot voi jakaa sisaren kanssa. Oikeastaan ihan kaiken maan ja taivaan välillä voi jakaa sisaren kanssa. Kuinka usein häntä muistaa arvostaa?


On olemassa äitienpäivä ja isänpäivä, on ystävänpäivä. Mielestäni pitäisi olla myös sisarenpäivä. Sillä väittäisin, että en ole ainoa tässä maassa, jolle sisko ja veli ovat tärkeitä. 

Joulustakin ihanan tekee osittain juuri se, että vietämme sen koko perhe yhdessä, myös sisareni perhe. Joten sisko, tässä terveiset sulle! Vietetään taas tänä vuonna ihana joulu yhdessä :).

Onko sinulla sisaruksia? Ovatko he tärkeitä sinulle? Mukavaa lauantaita! :)

4 kommenttia:

  1. Minulla on kolme veljeä joiden kanssa tulen ihan hyvin juttuun. Silti olisi ihanaa, jos olisi myös sisko :), mutta näinkin on ihan hyvä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti mukavaa, kun on veljiä :) Meitä on tosiaan kaksi sisarta, ehkä siksi ollaan aina oltu aika läheisiä <3

      Poista
  2. Ehdottomasti samaa mieltä tuosta sisartenpäivästä ! Olisi aivan huippu<3!

    Minulla on maailman ihanin isosisko, joka on maailman parhain ystävä jonka voi elämäänsä saada!
    Hänen kanssaan on kuljettu vierekkäin siitä lähtien kun hän synärillä piti minua ensimmäisen kerran sylissä< 3

    Napamassu Mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisaret ovat tärkeitä. Minullakin aivan ihana sisko, joka on ollut vuosien varrella aivan korvaamaton. Parempaa ei voisi olla. <3 Joten sitä sisarenpäivää odotellessa :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)