3. heinäkuuta 2015

Minun ja migreenini uusi ystävä

Tapasin hänet Ruotsin laivalla, ja heti innostuin hänestä. Kuuntelin, ja kyselin, ja halusin tutustua paremmin. Tiesin, että kaipaan juuri hänenlaistaan elämääni, ja niin meistä tuli ystäviä. Ja tänään sain vahvistuksen, että todella tarvitsen häntä. Tässä hän nyt sitten on:



Ja sitten asiaan, ja asian ytimeen. Kaikki alkoi eilen neljän aikaan iltapäivästä, kun huomasin päätäni särkevän hieman. Päätin ottaa heti lääkkeen, ja toivoin, että särky menisi sillä ohi. Se vaimenikin, mutta illalla huomasin, että pään oikealla puolella sekä ohimolla, että takaraivolla tuntui jyskytystä. Taaskaan en välittänyt siitä yhtään mitään, vaan jatkoin ihan normaalisti oloa. En enää ottanut uusia lääkkeitä, toivoin vain parasta. Nukkumaan käydessä puolen yön aikaan oli kieltämättä kurja olo, mutta onneksi sain nukuttua.

Kunnes sitten kuudelta heräsin niin kamalaan migreeniin, kipuun ja pahoinvointiin, että teki mieli itkeä. Nousin ylös sängystä, enkä tiennyt, mitä oikein tekisin. Lääkettä olisi otettava, mutta kun oksetti, enkä muutenkaan tykkää ottaa lääkettä tyhjään mahaan. Niinpä väkisin sain syötyä vähän, ja sen jälkeen lääkitsin itseni. Edelleen oli ihan kamala olo, ja etoi. Mietin, että saanko lääkkeet pidettyä sisällä vai meneekö oksenteluksi. 

Vähän kuintenkin väsytti. Ja sitten välähti. Muistin tämän Ruotsin laivalta tuomani Relaxing Eye Maskin (vapaasti suomannettuna rentouttava silmä maski). Sitä voi käyttää niin lämpöisenä kuin kylmänäkin, minä päätin käyttää viileänä. Eli pidin maskia kylmässä vedessä vähän aikaa, kuivasin sen, kävin pitkäkseen ja laitoin maskin ohimoilleni. Voi miten ihanalta se tuntui! Ja huom. miten migreenissä mikään edes voi tuntua ihanalta? Mutta tämä vaan tuntui, ja nukahdin. Kun heräsin, oli vointi hieman kohentunut. Maskia myydään tämän näköisessä pakkauksessa:




Se maksoi 9,90 euroa, ja se on suorastaan korvaamaton! Toki saman asian ajaa kylmään veteen kastettu pyyhe, mutta tämä on todella näppärä. Nyt kaikki migreeni potilaat huom.: tämä on loistava!

Ja migreeni on nyt helpottanut, toistaiseksi. Minulla se saattaa tulla uudestaan useana päivänä peräkkäin, joten varovasti on oltava. Ja vältettävä tietokoneelle oloa... joten nyt poistun tästä. Aurinkoista ja ihanan lämmintä perjantai-iltaa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi :)