13. heinäkuuta 2015

Hiusjuttuja


Minulla on luonnontaipuisat/-kiharat hiukset, ja usein annan niiden kuivua pesun jälkeen tekemättä niille yhtään mitään. Korkeintaan suihkautan jätettävää hoitoainetta. Niinpä aina, kun hiukset pitäisi saada vähän normaalia kauniimpaan kuntoon, olen jonkun verran pulassa. Minua on kuitenkin siunattu erittäin hyvällä kampaajalla, joka aina siellä käydessäni neuvoo minua hiusten laitossa, sekä on myynyt minulle pari ihan loistavaa tuotetta.

Mutta aloitetaan ensin harjasta ja kammasta. Pesun jälkeen harjaan hiukset Tangle Teezerillä, mikä on oikein hyvä harja, helppo pitää puhtaana, ja hieroo hieman päänahkaa. Se selvittää takut kivuttomasti ja helposti. Näitä myydään erivärisinä ainakin Anttiloissa, Sokoksissa sekä Ruotsin laivoilla. Myynnissä on myös matkaversioita, sekä käsittääkseni kampaamoissa on saatavilla ihan oma mallinsa.

Kampaa käytän kuitenkin eniten, sillä kuivia hiuksia en harjaa enää laisinkaan. Kampa on vaan kiharille hiuksille parempi. Omani on ostettu The Body Shopista, ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Mutta ne huipputuotteet, mitkä olen ostanut omalta kampaajaltani! Uusin ostokseni on tuo valkoinen Tecniart:in volume lift, eli tyven kohottaja. Se on todella hyvä ja toimiva tuote, ja erittäin helppo käyttää. Eli jakaus jakaukselta sitä suihkutetaan pyyhekuiviin hiuksiin aivan hiusten tyveen siis, ja sitten muotoillaan. Tämä tuote on siis muotovaahtoa. Lopuksi pieni määrä hierotaan hiusten latvoihin, eli olen puristellut hiuksia kiharalle tämän avulla. Tämän jälkeen olen antanut hiusten kuivua itsekseen aina välillä muotoillen niitä, ja tulos on varsin jees! Nopealla googlettelulla huomasin, että tätä on saatavilla monissa verkkokaupoissa kampaamoiden lisäksi.

Tuo toinen pullo, tecniart:in nude touch, on taas ollut oikein mainio hiusten viimeistelyyn. Hiuksia voi vielä muotoilla sen suihkuttamisen jälkeenkin. Aika voimakas tuoksu siinä tosin on, mutta muuten ei valittamista. Se antaa hiuksille kiiltoa ja pitoa. Pullo on näppärän kokoinen, ja siitä voi helposti kaataa pienempään suihkutettavaan pulloon matkalle mukaan. Kätevä tuote siis!

Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä ovat invisibobblet. Eli ne ovat nuo vaaleanpunaiset hiuslenksut (joita olen varjellut ja piilotellut meidän Pepiltä). Ne ovat ylivoimaisesti parhaita hiuslenkkejä! Ovat helliä hiuksille, ne on helppo pestä ja pitää puhtaana, ja ovat vaan kaikin tavoin "hyvän tuntuisia päässä". Eli eivät purista ym. Suosittelen lämpöisesti kaikille pitkähiuksisille! Ja näissähän löytyy värejä joka lähtöön. Omani ovat yllättäen pinkkejä ;). Niitä saa ainakin Sokoksista sekä verkkokaupoista. Ainakin vielä viime viikolla ne olivat kesäalessa Sokoksessa.

Tietenkin olen kokeillut kaikenlaisia kiharien hiusten tuotteita myös, mutta mikään niistä ei ole vielä tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ja joskus, kun nämä vallattomat hiukset alkavat oikein kiukuttamaan, kaivan suoristusraudan esiin. Joten vaihtoehtoja on monia!

Miten sinä laitat hiuksiasi? Mukavaa maanantaita! :)

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä tuosta harjasta pesun jälkeisen tukan selvittelyssä. Todella näppärä. Siitä olen vähän eri mieltä että täytyisihän Pepinkin saada edes yksi (mieluummin useampi) hiuslenkki kun se kerran niistä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kai se sitten on. Täytyy ensi kerralla ostaa koko paketti pelkästään Peppiä varten, viimeistään joululahjaksi :).

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)