perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heittelevät sokeriarvot

Tästä on nyt jo jonkun aikaa, kun kävin labrassa sokerikokeissa, ja arvot olivat koholla. Sain passituksen sokerinrasituskokeeseen, mihin sitten meninkin, ja mikä ei muuten ole oikein kiva koe. 

Sinne mennään syömättä ja juomatta (12 tuntia), ja ensin otetaan sokerikoe. Sen jälkeen juodaan oikein tosi makea glukoosilitku, ja mennään odottamaan aulaan. Tunnin päästä otetaan taas verensokerikoe, ja kahden tunnin päästä kolmas. Sitten testi on ohi.

Minulla alkoi vointi heikentyä kokeen aikana niin paljon, että jouduin koputtamaan verikokeenottohuoneeseen, ja pyysin päästä pitkäkseni. Minua oksetti ja heikotti, ja oli lähellä, ettei koetta jouduttu keskeyttämään. Onneksi lepo auttoi, ja koe voitiin jatkaa loppuun asti.

Heti, kun viimeinen verikoe oli otettu, mieheni suorastaan talutti minut terveyskeskuksen kahvilaan syömään ja juomaan, ja huono olo helpotti pikku hiljaa. Myöhemmin selvisi, miksi minulle tuli niin huono olo.

Eli kun soitin kysyäkseni kokeen tuloksia, oli hoitaja hyvin hämmästynyt, ja ihmetteli, voiko tulos pitää paikkansa. Minun verensokeri laski 2,9:ään kokeen aikana, eli siksi minulle tuli niin huono olo. Tämä aiheutti kamalasti hämmennystä kaikissa, eikä kukaan oikein osannut sanoa mitään.

Pääsin erikoislääkärin vastaanotolle. Hänellä oli hyvin selvät mielipiteet. Hiilihydraatit minimiin. Pois perunat, valkoiset leivät JA ruisleipä, pullat, sokeri, hedelmät, pasta. Myös maitotuotteissa on hiilihydraatteja, ja niidenkin käyttöä olisi pitänyt rajoittaa. Olin hämilläni, ja mietin, että mitähän tässä nyt oikein voi syödä. Ja ei se ruokavalio sitten ihan putkeen mennytkään.

Kokeilin toki ruokavaliota. Huomasin, etten oikein voinut syödä mitään, mitä ennen söin. Ruokavalio oli mielestäni hankala, mutta jatkoin sitä. Kunnes sitten alkoi migreeni. Ja se jatkui ja jatkui. Siinä vaiheessa olin jo saanut diabeteshoitajalta oman verensokerimittarin, ja huomasin, että verensokeriarvoni huitalevat aika matalalla. Aloin lisäämään hiilihydraatteja ruokavalioon. Migreeni loppui, ja verensokeri tasaantui.

Eli vähähiilihydraattinen ruokavalio ei sopinut minulle. Tällä hetkellä syön tavallista sekaruokaa, eli ihan normaalia itsetehtyä kotiruokaa. En syö vaaleaa leipää, enkä pikaruokaa, en yleensä juo limsoja. Koitan myös välttää lisäaineita migreenin vuoksi. Mutta ne sokeriarvot ovat aina välillä hieman koholla, toisinaan taas matalat, eli ne heittevät. Olen nyt vaan sopeutunut, että ne ovat mitä ovat, ja yritän syödä monipuolisen terveellisesti. 

Makeaa meidän perheessä on usein kahvin kanssa tarjolla, mutta minä en läheskään aina niitä syö. Mutta toisinaan kyllä, sillä jos sen kokonaan lopetan, niin tuloksena on ne matalat sokeriarvot ja migreeni. Eli kohtuutta, kohtuutta!

Mukavaa perjantaita! :)

torstai 30. heinäkuuta 2015

Pikainen Fibromyalgia päivitys

Olen käynyt lääkärillä. Pääsin viimein käymään omassa terveyskeskuksessani kesätauon jälkeen, mutta tosin vieraalla lääkärillä. Oli mukava lääkäri. Kuunteli tarkasti, ja teki uudestaan minulle "fibromyalgia-testin" eli toisin sanoen kokeili kipupisteet. No nehän minulla on kaikki tosi kipeät.

Minulla on tuo vasen olkapää ollut hurjan kipeä, jopa niin, etten aina oikein pysty itse pukemaan kunnolla päälle, ja joudun pyytämään puolisolta apua. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, ettei olkapään kipu johtuisikaan fibromyalgiasta, vaan että siinä on kiertäjäkalvosinoireyhtymä, ja antoi minulle monisteita kyseisestä vaivasta. Määräsi myös burana-kuurin, joka on alkanut auttaa!

Ja siitä fibrosta. Sain siihen taas uuden lääkityksen, mikä on kolmiolääke. Se varmasti auttaisi, jos vaan uskaltaisin sitä syödä... Ajattelin kuitenkin odottaa tämän ajan, kun syön buranaa, koska sekin auttaa. Ja ensi maanantaina aukeaa uimahalli, jospa vesijuoksu vähän helpottaisi särkyä?

Tärkein, mitä menin lääkäriltä hakemaan oli maksusitoumus uusiin kengänpohjallisiin. Se asia ei vielä ratkennut, mutta lääkäri lupasi selvitellä asiaa. Harkinnassa on myös kipupoliklinikka sekä fysikaalinen hoito. 

Ehkä nämä asiat tästä järjestyvät. Kivut ovat niin jokapäiväistä elämääni, että niin outoa kuin se ehkä onkin, mutta alan tottua, että aina johonkin sattuu. Niinpä se vahva kolmiolääkitys ei kamalasti houkuttele minua, sillä vaikka se varmasti auttaisi, niin en voi olla ajattelematta kaikkia sivuoireita, mitä se elämääni toisi. 

Mitä muuta tänne sitten kuuluu? No, mies kävi mustikoita poimimassa, ja nukahti nyt Pepin kanssa päiväunille/iltaunille, eli täältä kuuluu kova tuhina samalla kun minä naputtelen konetta. Peppi on muuten oivaa uniseuraa, kissat yleensäkin ovat :).

Joten elämä jatkuu rauhallisesti täällä, ja ehkä on pian tiedossa myös mustikkapiirakkaa :). Mukavaa torstai-iltaa!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Reissukuvia osa 2 Australia


Viime viikolla julkaisin ensimmäisen osan Reissukuvia sarjasta, ja se eka kuva oli myös Australiasta. Näitä Aussikuvia olisi kyllä paljonkin, sillä matkallani minä reissasin pitkin Australian itärannikkoa Sydneystä pohjoiseen reilusti yli Brisbanen, ja liikuin paljon luonnossa. Eli minulle kertyi vähemmän kokemusta kaupungeista ja shoppailusta, mutta sitäkin enemmän rikkaruohosavotasta pelloilla ja sademetsässä.

Tämä kuva on Noosan National Parkista, eli Noosa nimisen kaupungin kansallispuistosta. Rannan nimi oli pahanenteisesti Hell`s Gate. Mitään muuta pahaenteistä paikassa ei ollut, vaan kansallispuisto oli mielestäni erittäin hieno paikka.

Noosa on kaunis kaupunki meren rannalla. Se on aussien suosikki lomakohde Queenslandissa. Myös me lomailimme siellä, ja tottakai aussien tyyliin, eli caravan parkissa.

Caravan parkit ovat asuntovaunualueita, missä asuntovaunut ovat jo valmiina. Eli mekin vuokrasimme vaunun reiluksi viikoksi. Se oli edullista. Alueella oli suht lähellä wc- ja suihkutilat, sekä pieni kauppa, mistä mekin ostimme perunoita, porkkanoita, kalapuikkoja - ja suklaata :).

Vaunu oli ihan meren rannalla. Niin lähellä rantaa, että kun viimein lähdimme pois, ja pakkasin tavaroitani, oli kaikki kyllästetty hiekalla. Hiekka oli hienoa, toisin kuin tuossa kuvassa. Tein päivittäin juoksulenkkejä rantaviivaa pitkin. Rannalla oli IHANAA olla. Me emme olleet paikalla pahimpaan turistirysä aikaan, joten rannalla oli myös aika rauhallista.

Ja meri oli upea. Välillä se pauhasi raivokkaasti ukkosmyrskyssä, välillä oli tyynempää. Ei kuitenkaan niin tyyntä, että siinä oli pystynyt uimaan. Meri teki tällaiseen maakrapuun lähtemättömän vaikutuksen!

Se mikä minua aina nauratti, oli papukaijat, koska täällä koti-Suomessa niitä ei lentele ulkona, vaan ne ovat lemmikkejä. No Australiassahan niitä lentelee kaikenvärisinä joka puolella laulelemassa. Ylipäätänsäkin linnut olivat mielenkiintoisia (toki kaikki eläimet Australiassa ovat mielenkiintoisia!), ja törmäsimme mm. kookaburreihin, mitkä ovat nauravia lintuja. Joka päivä ne nauravat kovaan ääneen aamuin illoin.

Minä todella vaikutuin Queenslandin lämmöstä, palmuista, trooppisista hedelmistä, suurista jättiliuskalehtiaralioista, kauniista queenslander-taloista ja ylipäätänsä koko maisemasta. Oli hienoa nähdä se kaikki. Tykkäsin Brisbanesta, Queenslandin pääkaupungista, mikä vaikutti mukavalta ja ystävälliseltä kaupungilta. Siellä törmättiin varmasti maailman kilteimpään taksikuskiin, joka auttoi meitä keskellä yötä löytämään majapaikan, kun 11 jälkeen yöllä saavuimme bussilla kaupunkiin. Kuski joutui herättämään pienen hotellin omistajan meidän vuoksemme. Kaikki meni kuitenkin hienosti, ja hotellin omistaja otti meidät ystävällisesti vastaan.

Australia on hieno maa, mikä oli mahtavaa nähdä. Mutta kyllä oli kivaa palata kotiin!

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kylmän ja kolean kivut


Kuten jo tuossa aiemmin kirjoitin, on tämä kesä ollut ilmojen puolesta omituinen. Niitä tosi lämpöisiä kesäpäiviä saa laskea kahden käden sormilla. Enemmän on ollut kylmää, koleaa ja vesisadetta. Niin kuin eilen sunnuntaina, kun vettä satoi lähes koko päivän, ja ilma näytti ihan syksyiseltä. Jäseniä särki ihan älyttömästi. Nyt on kuitenkin kesä, joten ihan kamalan kylmää ei onneksi täällä sisällä ole, toisin kuin talvella, ja kovilla pakkasilla. Mutta on meillä sen verran viileää tässä vanhassa talossa, että tämä ihana ja lämmin punainen Lapuan kankureiden villaviltti on ollut minulla lähes läpi kesän käytössä. Ja talvella se onkin ihan korvaamaton. Minulla oli tätä ennen käytössä ihana shaali, minkä olen saanut perintönä, mutta Peppi omi sen itselleen, kun vajaat 2 vuotta sitten muutti meille.


Tätä Lapuan kankureiden UNI taskuhuivia olen käyttänyt paljon varsinkin talvella, mutta yllätys yllätys muutamia kertoja myös tänä kesänä! Sekin on siis villaa, ja on todella lämmin. Näitä myydään erivärisinä. Omani ostin joulun jälkeen, kun koko valikoima oli alessa.


Myös tämän kuumavesipullon ostin joulun jälkeen Lapuan kankureilta, ja käytin sitä kovilla pakkasilla säärien päällä. Se on ihan hyvä ja kätevä. Vedenkeittimessä keitän veden, mutta ihan kiehuvaa se ei saa olla. Pullo pysyy lämpöisenä useamman tunnin, ja aluksi se on suorastaan kuuma.


Tämä on uusin ostokseni, minkä tänään pesin nyrkkipyykkinä vasta. Eli kirppikseltä löysin näin ihanan kolmion mallisen huivin hapsuilla, tässä kuvassa se on taitettuna. Se maksoi euron! Ja minusta se on valtavan ihana, näinköhän sitä on edes käytetty? Heti kun ilmat viilenee, löytyy tämä minun hartioilta.

Mutta vaikka minulla on kaikki nämä ihanat viltit ja huivit, kärsin silti kylmän aiheuttamista kivuista, ei sille vaan voi mitään. Huokaus. Se on se fibromyalgia. Miten siellä, kolottaako kylmä? Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Heinäkuun LivBox testattuna


Muistatte varmaan nämä kaverit. Tästä ei ole montaa viikkoa, kun esittelin näitä teille, taitaa olla vajaa 3 viikkoa. Löydät postauksen tästä. Nyt on jokainen testattu, ja yksi täysikokoinen  jo loppunutkin! Kirjaan tähän omia mietteitäni tuotteista.

Neutrogena oli se epäpuhtaan ihon puhdistusaine, ja se on ollut minulla päivittäisessä käytössä. Eli iltaisin olen kasvot puhdistanut tämän kanssa. Tuote on vaahtoa, mikä tuoksuu hyvälle. Olen aina vähän epäluuloinen kasvojenhoito tuotteiden suhteen, sillä monet eivät minulle sovi, vaan kuivattavat pintakuivaa ihoani lisää tai aiheuttavat näppyjä. Tämä tuote kuitenkin on ollut hyvä, eikä mitään iho-oireita ole tullut. Joten oikein mielellään käytän tämän pois, ja taidan jopa ostaa lisää!

Kloranen pieni kuivashampoo spray yllätti minut, sillä se hoiti hommansa todella hienosti. Kaikki rasvaisuus oli hetkessä poissa hiuksista, samalla hiuksiin tuli rakennetta, ja tuoksu oli kivan mieto. Tämä oli yksi suosikeistani siis, ja saatan hyvinkin ostaa uudestaan.

La Roche-Posay:ta eli apteekin vartaloemulsiota oli pieni tuubi, mikä ei riittänyt edes yhteen rasvauskertaan minulla. Lisäksi pakko sanoa, että vaikka tuoksu oli hyvin mieto niin en tykännyt siitä. Mutta muuten kosteutti hyvin kuivan ihoni.

Schwarzkopf Professionalin shampoo ja hoitoaine olivat ihan ok tuotteita melko kuiville, vähän kiharille hiuksilleni. Ei nyt ihan parhaita mahdollisia tuotteita, mutta ihan käyttökelpoisia. Nämähän olikin tarkoitettu värjätyille hiuksille, joten en ollut kohderyhmää.

Lumenen virkistävän jalkavoiteen onnistuin käyttämään jo loppuun, vaikka se oli täysikokoinen tuote. Tykkäsin! Se viilensi jalkoja, mikä näin kesällä on ihan kiva, talvella tällaista tuotetta en voisi käyttää. Tykkäsin raikkaasta tuoksusta, ja kosteutustehoja oli kohtalaisesti myös. Ostaisin lisää, jollei minulla olisi jo käytössä niin hyvää vakio jalkarasvaa.

Ja se Hula-patukka oli myös hyvä :). Mielestäni tämä heinäkuun boxi oli onnistunut, sillä jokainen tuote on jo päässyt käyttöön, ja löysin niin monta hyvää uutta tuotetta. Sehän tämän laatikon idea on. Kyllä tässä jo vähän odotetaan elokuun boxia :). Mukavaa lauantaita! :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vähän kuulumisia

 
Kesä on mennyt kamalaa vauhtia, eikä meilläpäin ole paljon lämpöisiä päiviä ollut. Jatkuvasti on satanut ja ollut koleaa. Nytkin tuulee, ja vettä tuli aiemmin aika reippaasti. Kukkia ei juurikaan tarvitse kastella - mutta sen ne on näköisiäkin. Voisin melkein sanoa, että tämä kesä on ollut vähän omituinen. Minua se ei kuitenkaan haittaa, mutta ymmärrän, että monia se harmittaa. Minussa oleva Jouluihminen vaan on valppaana, että syksyhän se kohta tulee (niistä jutuista voit lukea lisää Joulublogistani Joulu Mimmin luona)

Tässä blogissa on nyt kesän mittaan käsitelty paljon fibromyalgiaan liittyviä asioita, ja varmaan niitä on jatkossakin esillä. Ihan varmasti erilaisia kipuja käsitellään blogissa myös sekä väsymystä. Ja tottakai tulossa on kosmetiikka-aiheisia juttuja, sillä tälläkin hetkellä minulla on testissä monta mielenkiintoista tuotetta. Viime keskiviikkona oli myös se reissuaiheinen postaus, missä oli kuva Australiasta. Näitä reissukuvia tulee jatkossakin, ja niiden kera vähän tarinaa minun matkoistani maailmalla. Ja tietenkin meidän perheen pieni tähti, Peppi, saattaa esiintyä blogissa aina silloin tällöin, kun on niin kovin valokuvauksellinen :). Eli kovin monenlaista juttua on tulossa, ja tähän perään heti kysymys: Onko sinulla mitään juttu-toiveita?

Onhan sitä kesää kuitenkin vielä jäljellä, ja jospa niitä lämpöisiä ja kesäisiä päiviä vielä tulisi. Usein saattaa vielä syyskuussakin olla tosi lämmintä. Joten ei luovuta vielä toivosta! Mukavaa perjantai-iltaa! :)

Ps. Minun omista kuulumisista sen verran, että kivut kiusaavat niveliä, mutta migreeniä ei ole ollut kohta kahteen viikkoon, mikä on varmaan jonkinlainen ennätys!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Pepin puuhat osa 2

Peppi on pysynyt aktiivisena. Viimeisin Pepin villitys on ollut villasukkakerien kantelu paikasta toiseen. On kyllä kamalan kivaa puuhaa Pepistä. Mukavaa on myös aukoa emon työpöydän laatikoita. Sieltä löytyy kaikkea kivaa - minkä voi ottaa laatikoista pois, ja ripotella pitkin asuntoa.

On myös tosi kivaa tiputella tavaroita lattialle. Varsinkin ne TONTUT. Ne suorastaan kuuluvat lattialle.

Ei Pepiltä puuha lopu, ei yleensä myöskään energia. Jos tuntuu, että energia loppuu, niin ratkaisu on tietenkin tämä:


Namukaappi. Tosin ei Peppi sinne omatoimisesti yleensä pääse, tämä kuva on lavastettu.

Vaikka Peppi on kova touhuamaan ja hääräämään, on se luonteeltaan kuitenkin ujo ja vähän arka. Kun meille tuli vieras, joka käy harvoin, löytyi Peppi täältä:


Ehkä sitä myös vähän paleli? Peppi kaivautuu usein nukkumaan peittojen alle, se selvästikin tykkää nukkua lämpöisessä.

Ja unta Peppi tarvitsee paljon, sillä Pepillä on myös uusi työ, eli tämä:


Peppikin kirjoittaa blogia, yhdessä emon kanssa. Joten kyllä, Pepillä riittää touhua aamusta iltaan, ja illasta aamuun.

Mukavaa torstaita! :)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Reissukuvia osa 1 Australia

Koska kesä on matkustamisen kulta-aikaa, ajattelin heittää tänne blogiin aina silloin tällöin vanhan reissukuvan teille isnpiraatioksi, niitä kuvia kun on kertynyt jonkun verran.

Tämä ensimmäinen reissukuvani on otettu Australiassa vuorella, missä kasvaa sademetsää. Subtrooppista sademetsää Queenslandissa, jonkun verran pohjoiseen Brisbanesta. Tämä oli aika jännä paikka. Pääelinkeino olivat puut, mutta myös subtrooppinen puutarha löytyi, missä kasvoi mm. banaaneja, omenoita, papaijoita, mangoja ym. Mangot olivat niin hyviä ja mehukkaita! Oi autuutta, kun niitä sai syödä aamiaisella weetabixien kanssa auringon noustessa.

Päivät tilalla kuluivat vuorella metsässä kiipeillen. Paikoitellen joutui kiipeämään jyrkkääkin seinämää ja kivikkoa. Aluskasvillisuus oli valtaisaa ja tiheää, siellä sitä seassa pujoteltiin. Ideana oli auttaa puita kasvamaan, ja raivata tuota valtaisaa aluskasvillisuutta. Työvälineinä olivat viikatteet, mitkä aamuisin teroitettiin, ennen kuin lähdettiin matkaan. Istutimme myös uusia puuntaimia. Työ oli raskasta. Sillä ilma, se oli kuuma ja kostea. Usein sadekuuro kasteli meidät.

Eläimiä oli paljon, papukaijoja, hämähäkkejä, ym. Niistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja pitkään, miten uskomattomia ja vaarallisiakin ne olivat, mutta jääköön nyt. Mutta sen sanon, että mieletön sirinä ja surina täytti ilman, ja sen muistan aina.

Elämä tilalla oli rauhallista. Naapureilla vierailtiin, ruokaa tehtiin, oltiin. Illalla laskeutui pimeys, minkä yläpuolella oli kirkas tähtitaivas. Katselin sitä aina talon rappusilta, ja mietin, onkohan joku tähdistä Pohjantähti. Koti-ikävä vaivasi.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Helpotus päänahan kutinaan ja hilseilyyn


Minä kärsin ennen kuivasta, kutisevasta ja hilseilevästä päänahasta, ja tuntui, että moni shampoo pahensi tilannetta. Olen joutunut laittamaan monta hyvää ja laadukasta shampoota kiertoon tästä syystä. Totuus kun on se, että vaikka kuinka haluaisin käyttää ihanalle tuoksuvia shampoita, niin nämä tuotteet ovat toistaiseksi olleet ainoat, mitkä päänahkani on hyväksynyt (siis nämä ovat tuoksuttomat tuotteet).

Tuotteet ovat System4 sarjaa, joka on kehitelty auttamaan erilaisissa päänahan ongelmissa. Omani ovat jättikokoa 500ml, mitkä hankin parturikampaamotuotteita myyvästä liikkeestä, mutta näitä myydään myös puolet pienemmissä pulloissa. Kuten jo mainitsinkin, tuotteet ovat tuoksuttomia, ja sopivat allergisille myös. Minulla on käytössä mild shampoo (mieto shampoo) ja hydro care conditioner (kosteuttava erikoishoitoaine). Omat kuivat hiukseni tykkäävät näistä, eikä päänahka enää kiukuttele.

Tottakai päänahkaongelmiin on muitakin tuotteita. Esimerkiksi Lushin palashampoissa on ilmeisesti ärtyneelle päänahalle sopiva tuote, mutta en ole kokeillut sitä. Se kyllä kovasti kiinnostaisi, ja ehkä joskus hankin sen kokeiluun!

Onko sinulla jotain luottotuotteita hiustenpesuun? Mukavaa tiistaita! :)

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Apua fibromyalgiaan


Olen yrittänyt hakea tietoa eri paikoista, miten fibromyalgiaa voi hoitaa. Itselläni on tällä hetkellä oireet melko voimakkaat; kivut, väsymys, puutumiset, turvotukset. Jotainhan on pakko voida tehdä. Tällaisia ohjeita olen löytänyt:

Ensinnäkin on tärkeää saada tietoa sairaudesta. No, tämä on jo minun kohdalla toteutunut. Tosin, enemmänkin voisin varmasti tietää.

Kun sairaus todetaan, pitäisi varhaisessa vaiheessa päästä kuntoutuskurssille. Tästä minulla ei ole mitään tietoa, mutta aion vielä perehtyä tähänkin.

Liikunta on hyväksi, ja sitä pitäisi harrastaa paljon. Noh, suunnitelmissa on, kun lähiuimahalli aukeaa kesätauolta, mennä vesijuoksemaan. Kävelylenkit eivät oikein onnistu kipeiden jalkojen vuoksi.

Stressi on pahaksi, sitä olisi vältettävä. Se on vaikeaa. En ole maailman suurin stressaaja, mutta en voi sanoa, ettenkö stressaisi ollenkaan.

Mielihyvää tekeviä asioita lisää elämään, kuten lämpimiä kylpyjä ja hierontaa. Kylpyjä ei voi ilman ammetta ottaa, mutta hierontaa saan hierontakurssin käyneeltä mieheltäni.

Jotkut saavat apua avantouinnista. En uskalla kokeilla, mutta olen kerran uinut hyvin viileässä järvessä lokakuussa, ja se kyllä piristi, mutta siitä on niin kauan aikaa, että olin silloin vielä täysin terve.

Fibromyalgiaan on myös lääkkeitä, mutta ei yhtään pelkästään fibromyalgiaan kehitettyä. Minulla ei ole tällä hetkellä käytössä muuta kuin panadol, minkä lisäksi olen ottanut buranaa. On niistä vähän apua. Lisäksi syön migreeniin Topimaxia, ja se kuulemma myös auttaa fibromyalgiaan, jos oikein ymmärsin.

Kannattaa muistaa, että sauna aiheuttaa "saunakrapulaa" toisin sanoen kivut helpottavat saunassa, mutta pahenevat saunan jälkeen. Itse olen ajatellut lopettaa saunomisen kokonaan juuri noiden "jälkikipujen" vuoksi.

On tärkeää nukkua hyvin. Minä nukun vaihtelevasti hyvin tai huonosti. Viime viikot olen onneksi nukkunut hyvin. Lisää nukkumisesta löydät jutustani Unettomuudesta täältä.

Tässä olivat ohjeet, mitkä löysin. Itse olen vielä huomannut sen, että vetoisessa ympäristössä on syytä suojata niska, ja ylipäätänsä välttää vetoista ympäristöä. Muutenkin kylmältä kannattaa suojautua. Kolean kylmä ilma ihan selvästi pahentaa kipuja.

Tässä on tällaisia ohjeita. Onko sinulla lisää ohjeita/tietoa lisätä tähän listaan? Laita ihmeessä kommenttia tai sähköpostia (kipuajaposkipunaa@gmail.com), jos on, tai ihan mitä tahansa asiaa!

Mukavaa maanantaita sinulle! :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Viikonlopun kuulumiset


Viikonloppu on mennä hujahtanut. Eilen olin niin väsynyt, että nukuin 2(!) päiväunet, ja en ole oikein pirteä ollut tänäänkään. Kivut ovat kiusanneet, ja otin niihin pienen annoksen buranaa ja panadolia. Olkapää tuntuu vaan niin kovin kipeältä, että kaikki normaalitkin kotiaskareet ovat vähän hankalia ihan päälle pukemisesta lähtien. Olen tosin aika hyvin oppinut varomaan tuota olkapäätä, ja minusta onkin tullut vähän "yksikätinen". Mutta kun tuo ns. terve käsikään ei niin kauhean terve ole, vaan kipuja on sielläkin. Noh, kyllä se tästä. Ja mikä on positiivista, on se, ettei migreeniä ole ollut viikkoon! Siinä olisi jo aihetta juhlaan!

Ja tietenkin normaaleja arkiaskareita on täällä puuhattu, tiedäthän. Ruoanlaittoa, siivoamista, pyykkäämistä, blogin kirjoittamista... Läheisiä on nähty, ja kisun kanssa leikitty <3. Joten ihan hyvä viikonloppu!

Ja sitten tulevaisuudesta. En osaa vielä tarkasti sanoa, mitä kaikkea blogiin on luvassa ensi viikolla, mutta käy kurkkimassa! Joka tapauksessa juttuja on tulossa, kunhan tämä täti olisi vähän pirteämmässä kunnossa vaan. Ja oletko käynyt katsomassa Joulublogini uusimman leffajutun? Se kertoo elokuvasta Päivä ilman sotaa, ja löydät jutun täältä. Joulublogissani Joulu Mimmin luona on joka viikko esittelyssä joku jouluinen elokuva aina jouluun asti. Eli jos jouluelokuvat kiinnostaa, niin sieltä löytyy pienimuotoista esittelyä, ja tietenkin kaikkea muutakin jouluista höpinää :).

Tässäkin blogissa palaan asiaan pian, mitä luultavimmin heti huomenna, maanantaina. Pysy siis taajuudella! :) Hyvää alkavaa viikkoa! :)

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Luopuminen

Olen joutunut luopumaan monesta asiasta viime aikoina fibromyalgian vuoksi. Ennen niin rakas harrastus kutominen on jäänyt sormien kipujen vuoksi, ja haikeana katselen neulontablogien hienoja villasukkia. Itse olin  ennen niin kova kutomaan, että myin tuotoksiani joulun alla. Nyt taitaa käydä niin, että tänä vuonna ostan toisten tekemiä sukkia, sillä vilujalkaisena en ilmankaan pärjää. Kutominen on mieltä rentouttavaa puuhaa. Se on kivaa samalla, kun katselee televisiota. On hauskaa valita erivärisiä lankakeriä kaupassa, ja suunnitella millaisia sukkia seuraavaksi kutoo. Ja miten kivaa on saada taas yksi pari valmiiksi!

Toinen asia, mistä olen nyt päättänyt luopua, on sauna. Saunassa ollessa on sillä hetkellä ihan hyvä olla, ja kivutkin hälvenee, mutta kun saunominen on ohi niin vähän ajan päästä kivut ovat ihan kamalat. Sille on fibromyalgia-piireissä ihan oma nimikin: saunakrapula. Eli aina saunomisen jälkeen kivut ovat pahemmat. Onneksi en ole mikään kauhean innokas saunoja ollut koskaan, joten ei tee tiukkaa luopua siitä.

Kolmas mistä minun pitäisi luopua on vetoiset ympäristöt. Esimerkiksi autoissa kova ilmastointi ja laivat... Laivoista en pysty luopumaan, autoissakin voi ilmastointia laittaa pienemmälle paitsi tietysti bussissa. Veto pahentaa fibromyalgiaa todella paljon, ainakin minulla. Vedolta voi yrittää suojautua tietenkin kaikenlaisilla keinoilla kuten huiveilla. Mutta aina se silti on pahaksi.

Neljäntä tulee aktiivinen elämä. En voi enää elää kovin aktiivista elämää, sillä keho ja ehkä mielikin kaipaavat niin paljon lepoa. Sellainen kokopäiväinen meno ei vaan sovi enää minulle. Joka päivä on huilattava, ja elettävä muutenkin aika rauhallista elämää. Ihan toisenlaista siis kuin joskus nuorempana! Mutta tämäkään ei minua haittaa, vaan olen sopeutunut hyvin tällaiseen rauhalliseen elämään.

Onneksi nämä eivät ole kovin isoja asioita, joten näihin on helppo sopeutua. Paljon isompia ja pahempiakin asioita voisi olla. Minulla on edelleen elämässä niin paljon hyvää, ja fibromyalgia on vain pieni osa sitä (vaikkakin sanelee monia ehtoja).

Oletko sinä joutunut luopumaan jostain? Aurinkoista lauantaita!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Apua kuiville käsille


Täällä suunnassa kärsitään todella kuivista käsistä, joihin on haettu apua monelta suunnalta, ja nyt esittelenkin teille käsivoiteeni, joita käytän tällä hetkellä melko säännöllisesti. Osa on tarkoitettu päivällä käytettäväksi, ja osa yökäyttöön.

Ekana Yves Rocherin käsivoide Organic Arnica. Voide sisältää arnikkiuutetta sekä karitevoita. Kosteuttaa minusta melko hyvin. Ei tosin talvella yksinään riittänyt, kun kädet olivat kaikkein kuivimmat. Tuoksu on aika kiva mielestäni, ei kovin voimakas. Purkissa on 50ml. Ihan kelpo tuote, mitä olen kuluttanut jo useamman purkillisen. Olen käyttänyt sekä päivisin että myös yöksi.

Nuxen rasvan ostin Ruotsin laivalta, eli siis Mariellalta. Se on hand and nail cream, eli tosiaan hoitaa myös kynsiä. Voide on aika kevyt, ja imeytyy nopeasti. Sisältää mm. hunajaa, öljyjä ja e-vitamiinia. Rasvassa on hyvin mieto, ihan ok tuoksu. Tuubissa 75ml. Sopii hyvin päiväkäyttöön, ja päivisin olen tätä käyttänytkin.

Aco:n hand cream on luonnollisestikin apteekin tuote. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja pehmentävää rapsiöljyä. Tämä tuntuu aika rasvaiselta, mutta imeytyy silti suht nopsaan. Tuoksu on aika voimakas. Tuubissa on 100ml. Tätäkin käytän päivisin.

Viimeisenä minun lempituotteeni, eli L`OCCITANE:n shea butter käsivoide. Tästä tuli viime syksynä 10ml tuubi Livboxista, ja siitä lähtien olen ollut koukussa siihen. Käteni suorastaan huutavat iltaisin tätä rasvaa, ja kun talvella yritin pari kuukautta pärjätä ilman, kehkeytyi käsieni ihoon kaikenlaisia kuivia ja hilseileviä ihottumalänttejä, jotka sitten katosivat, kun luovutin, ja hain taas tuubin tätä. Se on superkosteuttava käsivoide, joka sisältää mm. sheavoita ja kookosöljyä. Tämä on mielestäni parasta laittaa yöksi, sillä se jättää kädet sen verran rasvaisiksi. Tuoksu on ihan hyvä, miedompi kuin Aco:ssa. Tästä on saatavilla eri kokoja, ja itse ostin tätäkin viimeksi Mariellalta.

Nämä kaikki tuntuvat oikein hyviltä käsirasvoilta, mutta en aio luultavasti ostaa uudelleen Nuxea, enkä ehkä Aco:akaan.

Onko siellä linjoilla muita, joilla on niin kuivat kädet kuin minulla? Mitkä ovat sinun käsivoide suosikit?

torstai 16. heinäkuuta 2015

Mitä kuuluu kivuille?


Kerroin viikonloppuna teille migreenistä, kun se sattui minua taas piinaamaan. Täällä jo silloin mietittiin kyytijärjestelyitä päivystykseen, kun se alkoi pahentua ja pitkittyä. Onneksi selvisin kuitenkin ilman lääkärikeikkaa näillä kotilääkkeillä. Se vaati sekoituksen paria lääkettä, aikaa ja kärsivällisyyttä. Niillä lääkkeillä pysyi fibromyalgiakin aisoissa. Mutta entäs nyt sitten?

No nythän kaikki mahdolliset nivelet, jotka vaan minulla yleensäkin kipeytyvät, ovat taas kiukkuisina. Eli joka puolelle sattuu. Miehelle sanoin jo, että tätähän se varmaan on aina. Aina jonnekin koskee, jostain vihlaisee. Mutta ei jokainen päivä ole niin kipeä. Vaihtelua on paljon. Ja tosiaan yöunet vaikuttavat hyvin paljon kipuihin.

Odottelen edelleen pääsyä fysikaaliseen, ja niitä uusia kengänpohjallisia. Jos niiden myötä löytyisi taas jotain uutta, ehkä pääsisi pienille lenkeillekin? Ja pian, elokuun alkupuolella, avautuu meidän paikallinen uimahalli. Vesijuoksu on aivan mahtava liikuntamuoto, josta nautin todella paljon, joten sinne suuntaan heti hallin auettua.

Täällä muuten taas blogia kirjoitetaan yhdessä Pepin kanssa. Peppi on kamalan ahkera, ja on usein koneen vieressä - toisinaan päällä, ja kirjoittelee mitä nyt sattuu tulemaan :).

Palaillaan pian, käsivoiteiden merkeissä. Tiedossa on neljän eri tuotteen esittely, joista osa sopii päiväkäyttöön, osa yöksi. Jos siellä linjoilla on vaikka muita yhtä kuivaihoisia kuin minä :).

Fibromyalgia ja ravinto


Tätä aihetta olen sivunnut jo aiemmin, kun mainitsin, etten itse ole saanut apua väsymykseen ruokavaliosta. Mutta nyt olen kuitenkin tutkinut asiaa lisää kokonaisuutena fibromyalgian kannalta, ja tottakai ravinnolla on merkitystä.

Jos palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2013, niin olin silloin hyvin kiinnostunut Ph-dieetistä. Se on ruokavalio, missä pyritään välttämään elimistöä happamoittavia ruokia. Toki niitäkin voi syödä, mutta hyvin vähän. Eli näitä happamoittavia ruokia ovat tietenkin kala, liha, maitotuotteet ym. kun taas emäksisiä ruoka-aineita ovat kasvikset, valtaosa marjoista, hedelmät ym. Ruokavaliossa siis syödään pääasiassa kasviksia, hedelmiä, marjoja, vähän viljaa, myös kalaa, pähkinöitä ym. Erikoista on vielä se, että ruokaa ei saisi kuumentaa kiehuvaksi, sillä sekin happamoittaa ruokaa. Noh, minähän kokeilin tätä ruokavaliota jonkun aikaa, eli muutaman kuukauden. Aamupalaksi surautin smoothieta, lounaalla oli salaattia tai raakakeittoa jne. Tulos: jatkuva, kova migreeni. Nyt olen kuitenkin lukenut, että myös tällainen ruokavalio voisi auttaa fibromyalgiaan. Toki mitä kirjoja itse silloin luin, niin tämän ruokavalion pitäisi auttaa ihan kaikkeen. Mutta minulle se ei sopinut.

Jatketaan eteenpäin. Toiset sanovat, että hiilihydraatteja olisi hyvä välttää. Tästäkin minulla on sen verran kokemusta, että tuloksena oli migreeni. Mutta hieno juttu, jos se muilta vie kipuja pois!

Mitä kaikkea sieltä ruokavaliosta sitten voi karsia? Jotkut eivät syö lihaa. Tästäkin itselläni on kokemusta, olen kahteen otteeseen kokeillut kasvisruokavaliota. Ensimmäisellä kerralla useita vuosia, jo silloin kun asuin Englannissa. Kasvisruokavalio on hyvä vaihtoehto, kun syö monipuolisesti, huolehtii, että saa riittävästi proteiineja, eikä syö vain sitä, mitä lihan syöjiltä jää ruoasta yli. Ruokavaliosta voi myös huoleti heittää pois valkoisen viljan ja sokerin, mutta. Taas tuli mutta. Minulla nuo sokeriarvot heittävät ihan ihmeellisesti, ja en kerta kaikkiaan voi karsia makeaa pois ruokavaliosta, ellen halua sokeriarvojeni suorastaan romahtavan. Tietenkin viitseliäisyydellä makea olisi hyvä korvata esim. intiaanisokerilla, mikä on terveellisempi vaihtoehto valkoiselle sokerille.

Eli summataanpa tämä nyt. Tästä ei ole faktatietoa, mutta ilmeisesti ruokavaliolla voi vaikuttaa fibromyalgiaan. Se on vaan jokaisen itse kokeiltava, mikä toimii ja sopii itselle. Ja korjatkaa ihmeessä, jos sitä faktatietoa jossain on!

Ps. Kuvassa sademetsän reunaa Australian Queenslandissa. Banaanipuita kasvaa kuvassa oikealla (oikeastaan ovat ruohokasveja). Tämä oli minun työmaata muutaman viikon ajan 90-luvun lopulla. Voin joskus kertoa lisää työstä "viidakossa", jos haluatte :).

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Luomua vai tehoviljeltyä?


Näinä päivinä joka tuutista tulee ohjeita, miten pitäisi syödä, ja lähes jokaisella on oma mielipiteensä asiasta. Jotkut rummuttavat vähähiilihydraattisen dieetin puolesta, toiset taas sanovat, ettei proteiinia tarvitse niin paljon syödä. Toisille on tärkeää syödä lähiruokaa, toisille taas tärkeämpää saada mahdollisimman paljon vitamiineja superruoan muodossa, vaikka se tuotaisiin toiselta puolelta maapalloa. Virallisetkin suositukset muuttuvat vuosien mittaan, kun aina tehdään uusia tutkimuksia. Mutta yksi asia ei kai ole muuttunut, tai korkeintaan se on lisääntynyt, ja se on luomun arvostus.

Itse heräsin arvostamaan luomuvihanneksia 90-luvulla, kun opiskelin alalla, ja näin läheltä alaa. Sittemmin luomu on levinnyt joka puolelle, lähes kaikkea saa nykyään luomuna.

Mitä luomu siis on? Luomu tarkoittaa sitä, että esim. vihannesten kasvatuksessa ei ole käytetty keinotekoisia aineita. Eli vihannekset on lannoitettu luonnonmukaisilla aineilla, eikä niitä ole ruiskutettu myrkyillä, niin kuin tehoviljellyt tuotteet usein ovat. Oletko maistanut luomuomenan ja tavallisen omenan eroa? Luomuomena ei sisällä kemikaaleja, eli siinä ei ole samaa sivumakua, kuin kaupan ulkomaisissa omenoissa usein on.

Luomuruoka sisältää paljon ravintoaineita, mutta ei kemikaaleja. Ja vaikka joku vielä kuinka väittäisi, että on ihan sama, viljelläänkö kasvit luonnonmukaisesti vai tehotuotetusti, niin ei se ihan sama ole. Jos seuraa mullan viljavuutta, huomaa, että luomuna viljellyssä maassa käy kuhina, kun taas tehotuotettu maa alkaa pikku hiljaa kuolla pieneliöistä, jotka ovat maalle kovin tärkeitä.

Itse siis valitsisin aina luomun, jos se olisi mahdollista, mutta ymmärrän, ettei se aina ole. Ikävä kyllä monet luomutuotteet ovat edelleen kalliimpia kuin ns. tavalliset. Mutta monet tuotteet ovat kyllä jo samoissa hinnoissa.

Lisää asiaa luomusta löydät täältä. Leppoisaa keskiviikkoa, ja muista syödä hyvin! :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Fibromyalgia ja väsymys

Olen kärsinyt jo kauan kovasta väsymyksestä, mikä aaltoilee. Eli välillä on todella rankkaa, ja käperryn sängyn tai sohvan pohjalle, ja toisinaan jaksan taas paremmin puuhailla kaikkea. Nyt selvisi syy tällekin, eli fibromyalgia aiheuttaa väsymystä.

Usein jo heti aamusta tietää, millainen päivä on tulossa. Joinain aamuina ei jaksaisi laittaa edes kahvia valumaan. Toisinaan taas aamu on ihan ok, mutta jos päivällä on vähänkin enemmän ohjelmaa, olen illasta niin puhki, kuin vaan voi olla. Mutta se mikä on varmaa, on se, että väsyttää.

Olen ihmetellyt tätä väsymystä. Se on usein niin kamalan voimakasta. Eikä se aina juonna suoraan huonoista yöunista - mutta tosin toisinaan juontaa. Silloin se väsymys on kahta kauheampaa. Tässäkin yhteydessä painotan niitä hyviä yöunia, ne vaikuttavat KAIKKEEN!

Eihän sille väsymykselle kai voi mitään? Syön normaalia kotiruokaa (kaikenmaailman raakaruokadieetitkin on kokeiltu!) ja joitain vitamiineja, kuten d - ja c-vitamiinia, sekä magnesiumia. Magnesium muuten auttaa nukkumaan paremmin, sen olen havainnut, ihan vain vinkkinä.

Mutta se väsymys, se pysyy. Jos joku on keksinyt siihen jonkun konstin, niin hihkaise nyt ihmeessä! Minua kiinnostaa!

Mutta kun joulu lähestyy, niin tämä neito piristyy ja yöunet lyhenee, se on fakta, ja tapahtuu joka vuosi. Kaiken lisäksi se on ilmeisesti sukuvika. Mutta se väsymys nukutaan sitten taas joulun jälkeen pois :).

Tukkoisen nenän hellä pelastus


Tässä on varsinainen ihmetuote, mihin minulle kehkeytyi viime talvena lähes addiktio sairastettuani koko pitkän talven ajan keuhkoputken- ja poskiontelotulehdusta. Tätä piti olla varastossa koko ajan, ja tilasin sitä useaan otteeseen verkkokaupasta (ei kuulu apteekkien valikoimaan, sillä on luontaistuote).

Olin talvella tosiaan todella kipeä, ja olo oli tukkoinen. Nenäverenvuotojen takia en juurikaan uskalla mitään kovia aineita nenääni suihkutella. Sitten sattumalta tämä osui netissä silmiini, ja ajattelin kokeilla tuotetta.

Tämä ihmeaine on siis Weledan Rhinodoron nenäsuihke. Se sisältää aloe vera-geeliä fysiologisessa suolaliuoksessa. Se kosteuttaa, puhdistaa ja hoitaa nenää, erityisesti kuivia ja ärtyneitä limakalvoja. Se sopii myös ennaltaehkäisevään hoitoon kuivassa huoneilmassa, ja auttaa esim. heinänuha aikoina. Se sopii jopa pikkuvauvoille! Se sopii myös pitkäaikaiseen käyttöön. Itse käytin sitä kuukausia, ja edelleen minulla on sitä ihan kaiken varalta kaapissa jemmassa.

Suihke maksaa noin 13 euroa, ja sitä voi tilata täältä, tosin juuri nyt se taitaa olla loppunut, mutta eiköhän sitä ole pian taas varastossa. Ehkä se ei riitä kaikista pahimpiin nenän tukkoisuuksiin, mutta lievimpiin oireisiin se on luonnonmukainen ja hellä apu.

Aurinkoista tiistaita! :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hiusjuttuja


Minulla on luonnontaipuisat/-kiharat hiukset, ja usein annan niiden kuivua pesun jälkeen tekemättä niille yhtään mitään. Korkeintaan suihkautan jätettävää hoitoainetta. Niinpä aina, kun hiukset pitäisi saada vähän normaalia kauniimpaan kuntoon, olen jonkun verran pulassa. Minua on kuitenkin siunattu erittäin hyvällä kampaajalla, joka aina siellä käydessäni neuvoo minua hiusten laitossa, sekä on myynyt minulle pari ihan loistavaa tuotetta.

Mutta aloitetaan ensin harjasta ja kammasta. Pesun jälkeen harjaan hiukset Tangle Teezerillä, mikä on oikein hyvä harja, helppo pitää puhtaana, ja hieroo hieman päänahkaa. Se selvittää takut kivuttomasti ja helposti. Näitä myydään erivärisinä ainakin Anttiloissa, Sokoksissa sekä Ruotsin laivoilla. Myynnissä on myös matkaversioita, sekä käsittääkseni kampaamoissa on saatavilla ihan oma mallinsa.

Kampaa käytän kuitenkin eniten, sillä kuivia hiuksia en harjaa enää laisinkaan. Kampa on vaan kiharille hiuksille parempi. Omani on ostettu The Body Shopista, ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Mutta ne huipputuotteet, mitkä olen ostanut omalta kampaajaltani! Uusin ostokseni on tuo valkoinen Tecniart:in volume lift, eli tyven kohottaja. Se on todella hyvä ja toimiva tuote, ja erittäin helppo käyttää. Eli jakaus jakaukselta sitä suihkutetaan pyyhekuiviin hiuksiin aivan hiusten tyveen siis, ja sitten muotoillaan. Tämä tuote on siis muotovaahtoa. Lopuksi pieni määrä hierotaan hiusten latvoihin, eli olen puristellut hiuksia kiharalle tämän avulla. Tämän jälkeen olen antanut hiusten kuivua itsekseen aina välillä muotoillen niitä, ja tulos on varsin jees! Nopealla googlettelulla huomasin, että tätä on saatavilla monissa verkkokaupoissa kampaamoiden lisäksi.

Tuo toinen pullo, tecniart:in nude touch, on taas ollut oikein mainio hiusten viimeistelyyn. Hiuksia voi vielä muotoilla sen suihkuttamisen jälkeenkin. Aika voimakas tuoksu siinä tosin on, mutta muuten ei valittamista. Se antaa hiuksille kiiltoa ja pitoa. Pullo on näppärän kokoinen, ja siitä voi helposti kaataa pienempään suihkutettavaan pulloon matkalle mukaan. Kätevä tuote siis!

Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä ovat invisibobblet. Eli ne ovat nuo vaaleanpunaiset hiuslenksut (joita olen varjellut ja piilotellut meidän Pepiltä). Ne ovat ylivoimaisesti parhaita hiuslenkkejä! Ovat helliä hiuksille, ne on helppo pestä ja pitää puhtaana, ja ovat vaan kaikin tavoin "hyvän tuntuisia päässä". Eli eivät purista ym. Suosittelen lämpöisesti kaikille pitkähiuksisille! Ja näissähän löytyy värejä joka lähtöön. Omani ovat yllättäen pinkkejä ;). Niitä saa ainakin Sokoksista sekä verkkokaupoista. Ainakin vielä viime viikolla ne olivat kesäalessa Sokoksessa.

Tietenkin olen kokeillut kaikenlaisia kiharien hiusten tuotteita myös, mutta mikään niistä ei ole vielä tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ja joskus, kun nämä vallattomat hiukset alkavat oikein kiukuttamaan, kaivan suoristusraudan esiin. Joten vaihtoehtoja on monia!

Miten sinä laitat hiuksiasi? Mukavaa maanantaita! :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Apua niskajumiin


Minut näkee usein huivi kaulalla kesälläkin. Olen kuluneen kuukauden aikana ostanut kaksi huivia kirppikseltä, ja myös ale-myynneistä löytyi ihana huivi. Tälle huivi-innolle löytyy selityskin. Pienikin viima tuntuu minun niskassa, alkaa jumittaa niitä, ja kas vain sitten onkin jo migreeni. Joten ihan mielellään suojaan kaulaani tällaisella helpolla niksillä.

Ja huivit ovat kauniita. Kun niitä on useampi, voi vaihtaa tyyliä ja väriä mielialan mukaan. Yksi kulkee minulla rullalla käsilaukussa nykyään aina, tuo valkea. Koskaan ei tiedä, missä veto alkaa, joten on syytä varautua etukäteen. Tässä nämä minun huivit sitten ovat:


Olen löytänyt mieleisiä. Tämä huiviharrastus on mielestäni aika hauska, ja kun ottaa huomioon Suomen tämän kesän kelit - on näille huiveille ollut aika tavalla käyttöä!

Onko siellä linjoilla muita, joilla niska jumittaa? Mukavaa sunnuntai-iltaa! :)

Pepin puuhat

Kuten jo aiemmin kerroinkin, Peppi on aktiivinen kissa, joka aina keksii tekemistä, eikä Pepillä käy koskaan aika pitkäksi. Pienenä pentuna Peppi rakasti leikkihiiriä, ja niillä leikittiin todella paljon. Enää ne ei jaksa niin kiinnostaa, mutta emon hiuslenkit, voi miten mahtavia ne ovat! Niitä pitää heittää lukemattomia kertoja, ja aina Peppi syöksyy yhtä suurella innolla noutamaan ne. Hiuslenkillä voi leikkiä muutenkin, sitä voi vähän repiä ja raastaa, ja voi sen laittaa tassun ympäri kuin naiset konsanaan laittaa rannekorun!


Pepillä on oma "lelulaatikko", mikä oikeastaan on Body shopin metallinen rasia. Tällä hetkellä se näyttää vähän vajaalta... Kukakohan sieltä on lelut ottanut ja piilottanut? Tästä laatikosta aina valkataan leluja, ja välillä Peppi itse tyhjentää sen kokonaan.


Aktiivinen kun on, Peppi osallistuu aina myös sängyn petaamiseen. Ylipäätänsä Peppiä kiinnostaa kaikki talon puuhat tiskauksesta tietokeella oloon, vain kun on aika imuroida niin Peppiä ei näy missään.


Peppi on hyvin seurallinen. Kun emo penkoo kosmetiikkakaappiaan, on Peppi aina innolla mukana katsomassa, että löytyisikö hänelle mitään. Kun eilen siivosin vaatekaapin laatikkoa, missä on villasukkani, oli Peppi taas touhussa mukana. Ja se kadonnut villasukka? Se mikä oli luultavasti vedetty vaatekaapin taakse ja sieltä vaatekaapin alle? Peppi oli siitä hyvin vaitonainen. Tällaista pientä sabotaasia tapahtuu meillä, mutta siihen ollaan jo totuttu :).

Mukavaa sunnuntaita! :)

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Migreeni

Migreeni on vanha viholliseni, joka tällä hetkelläkin tykyttää vähän ohimolla. En kuitenkaan voi levätä, koska siitä se vasta riemastuukin, ja iskee täydet tehot päälle. Niinpä touhuan kaikenlaista pientä. Ja tuli mieleen vähän kirjoittaakin aiheesta.

Migreeni saattaa antaa joitain esioireita osalle potilaista, kuten näköhäiriöitä, siis ennen kuin kipu alkaa, mutta minä en näistä kärsi. Minulla se kipu alkaa vaan yhdessä hetkessä pum. Myös migreeniä edeltävinä päivinä saattaa olla esim. makeannälkää, väsymystä ym. Itse en ole huomannut mitään erikoista itsessäni. ja toisaalta minulla on migreeni niin kovin usein.

Itse särky on toispuoleista. Eli minulla se on aina toisella puolella päätä ohimolla ja takaraivolla. Särky on voimakasta, ja saattaa johtaa oksenteluun. Itse kärsin oksentelusta varsinkin nuorempana, nykyään hyvin harvoin.

Se kipu on vaan kamalaa. Kaikki kivut ovat kamalia, mutta pahassa migreenissä on täysin toimintakyvytön, ja petipotilas. Pahimmillaan jopa kissan ruokinta on tuntunut ylivoimaiselta kovan kivun ja pahoinvoinnin kourissa.

Joskus tämä kipuputki ei vaan katkea minulla, ja se on sitten päivystyskeikka, missä saan piikin. Toki kotoa löytyy monenlaisia lääkkeitä. Ne pitäisi ottaa HETI kun kipu alkaa. Mutta minun kipuihin nuo lääkkeet eivät läheskään aina auta. Joskus kipu saattaa kestää viisikin päivää.

Migreenin jälkeen olen kamalan väsynyt. En tiedä, johtuuko se lääkkeistä, vai itse särystä vai mistä. Mutta nukun yleensä normaalia sikeämmin ja pitempään.

Migreeniin on monenlaisia hoitoja ja ohjeita. Itse vältän kovaa melua ja välkkyviä valoja, sillä nämä tuntuvat laukaisevan helposti migreenin. Jos migreeniä on usein, voidaan kokeilla estolääkitystä. Minulle on kokeiltu lukuisia, ja päädytty viimein Topimaxiin, mistä on ollut apua. Ainakin aluksi. Tietenkin migreeniin on myös täsmälääkkeet, ja joukko erilaisia kipulääkkeitä. Kaikkein parasta kovassa kivussa on olla pimeässä, viileässä ja hiljaisessa paikassa.

Kärsitkö sinä migreenistä tai mistään muista kivuista? Mukavaa ja kivutonta perjantai-iltaa! ;)


torstai 9. heinäkuuta 2015

Uudet ohjeet ja uudet tuulet


Pääsin eilen käymään uudella lääkärillä fibromyalgian vuoksi. Ja oli hyvä lääkäri! Ei nimittäin lätkäissyt vain vahvaa kipulaastaria selkään, vaan otti monipuolisesti kantaa, ja antoi monenlaisia ohjeita. Hieno juttu!

Ensimmäiseksi lääkäri sanoi, että hyvä uni on kaiken a ja o. Totta, nukuin viime yönä pitkästä aikaa hyvin, ja tänään on ollut selvästi vähemmän kipuja ja kuin muina päivinä tällä viikolla. Ja tietenkin muutenkin pirteämpi olo. Voi kun kaikki päivät olisivat tällaisia!

Seuraavaksi lääkäri antoi ohjeita kipeille jäsenilleni. Erilaisia kotijumppaohjeita, millä esim. saa pikku hiljaa kättä nostettua, vaikka olkapää olisi kuinka kipeä. Toimii, kokeiltu on. Se on sellaista sormien kanssa "kävelyä" seinää pitkin ylös ja alas. Ja varpaiden pyörittelyä. Kipuihin sain lisäksi panadolia.

Varpaiden kipuihin lääkärillä oli myös ihan selvä kanta: uudet pohjalliset kenkiin kiireesti, ja koittaakin hoitaa minulle maksusitoumuksen niihin. Nämä henkilökohtaisesti tehdyt pohjalliset nimittäin maksavat jonkin verran, tosin ovat koko rahan arvoiset. Minun jalkapohjat ovat vuosien varrella "laskeutuneet", ja tarvitsevat siksi erityistä tukea. Useampi varvas on kääntynyt ns. vasaravarpaaksi.

Seuraavaksi lääkäri otti puheeksi fysioterapian. Sinne olisi päästävä kiiruusti, sillä fibromyalgia-potilaille on omat ohjeensa. Tämänkin pitäisi hoitua lähiaikoina.

Ja sitten se yksi tärkeimmistä asioista: liikunta olisi todella tärkeää. Tiedän sen, ja haluaisinkin niin kovasti liikkua enemmän, mutta migreenit, ja muut kivut ovat rajoittaneet minun elämää ja liikkumista todella paljon. Mutta, kyllä yritän taas. Harmittaa, kun paikallinen uimahalli on elokuuhun asti kiinni (siis näin kesällä aina), sillä vesijuoksusta tykkään todella paljon, eikä se aiheuta lisäkipuja.

Näillä ohjeilla tulin lääkäristä ulos varsin tyytyväisenä ja positiivisena, täynnä uutta virtaa, ja suunnittelen kovasti reissua tuonne seuraavaksi lähimpään uimahalliin. Monia haasteita tässä on, mutta moni asia on hyvinkin.

Mutta eikö ollutkin aika hyviä ohjeita? Onko siellä linjoilla muita, joilla on fibromyalgia? Olisiko sinulla lisää vinkkejä? Mukavaa torstai-iltaa! :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Peppi




Peppi oli hyvin pieni tullessaan meille. Meille sanottiin sen olevan 12 viikkoa, mutta sitä ollaan myöhemmin epäilty vahvasti. Mutta miten suloinen pieni kissa! Peppi oppi heti käymään hiekkalaatikolla, sekä pesi itseään puhtaaksi vähän väliä. Myös reitti ruokakupille löytyi heti. Peppi tuli aluksi kaikkien syliin, mutta aika pian sitten vaan emon (minun).



Joulun alla Peppi oli jo hieman kasvanut, mutta aika pieni vielä... Kaikkiin kasseihin ja pahvilaatikoihin oli ja on älyttömän kiva mennä :). Ensimmäisenä jouluna kuusi sai kyytiä, mutta niin sai nyt viime vuonnakin. Pieni, mutta pippurinen on meidän Peppi!



Peppi on sisäkissa, mutta katselee paljon ulos. Sisällä on kuitenkin paljon puuhaa ja seuraa, eikä Pepillä käy koskaan aika pitkäksi, sillä Peppi on hyvin omatoiminen tyttö. Peppi avaa itse ovet vaikka ne olisivat haalla kiinni (silloin pitää vaan ensin hypätä haka auki), ja tekee muutenkin mitä itse haluaa.


Peppi ei ole oppinut syömään märkäruokaa, mutta kuivaruoan ohella syö esim. goji-marjoja, ja juo vettä mieluiten emon mukista. Peppi myös rakastaa kissan namuja, mutta vain tiettyjä merkkejä niistäkin. Toisin sanoen: Pepillä on hienostunut makuaisti.

Peppi on meidän rakas pieni kullannuppu!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lyhyesti fibro-kuulumiset

Eli jos olet lukenut blogia aiemmin, tiedätkin, että jouduin luopumaan kipulaastarista viime viikon tiistaina. Sen jälkeen olenkin saanut kaikki kivut takaisin elämääni, mutta toivottavasti vain lyhyeksi aikaa. Huomenna minun lääkärin pitäisi soittaa, ja toivottavasti saan uuden kipulääkkeen. Kipujen kanssa on tosiaan vaikeaa olla. Ei riitä, että olkapäätä, peukaloa ja varpaita vihloo, minulla on ollut lähes joka päivä myös migreeni, mihin ei mikään lääke taaskaan auta. Ja nukkumiset onkin mitä on. Lähinnä se on tuo olkapää, mihin herään öisin, mutta migreeniin myös.

Mutta ei auta valittaa. Onhan tässä elämässä niin paljon hyvääkin. Tänään olen saanut nauraa meidän Peppiä, joka kantelee suussaan lankakeriä ympäri asuntoa, iso kissa, ja maukuu mennessään. Pepistä on tulossa oikein isompi juttu tänne joku päivä, sillä onhan Peppi meidän perheen varsinainen tähti.

Nyt alkaa kello olemaan aika paljon. Palailen näihin kipu- ja fibromyalgia-asioihin myöhemmin, kun on enemmän kerrottavaa. Tämä oli vaan tällainen väliaika tiedotus. Hyvää yötä! :)


LivBox heinäkuu 2015



Kävin hakemassa heinäkuun Livboxin, samalla kun kävin ruokaostokset tekemässä. Eli Livbox on kerran kuussa ilmestyvä yllätyskosmetiikka-boxi, mikä pitää sisällään 4-6 kosmetiikkatuotetta, joista osa on näytekokoisia. Usein boxissa on uutuustuotteita. Tällä kertaa teemana oli "Inspiroidutaan luonnosta". Heinäkuun boxin teemana oli siis luonto, ja tuotteissa on käytetty luonnosta peräisin olevia raaka-aineita. Tällä kertaa Livbox haluaa myös olla tukemassa Suomen luontoa, jokaisesta myydystä boxista menee 0,50 euroa hyväntekeväisyyteen. Kohde on Livboxin tilaajien valitsema Suomen luonnonsuojeluliitto ja saimaannorpan suojelu.
Lahjoituksen Saimaannorpalle voi tehdä myös osoitteessa www.sll.fi/lahjoita/saimaannorppa


Minulla oli hyvin innokas apuri boxin avaamisessa. Peppi on vähintään yhtä kiinnostunut kuin minä joka kuukausi tästä boxsista. Tosin Pepistä kaikkein mielenkiintoisinta on pakkausmateriaalit!


Tässä koko boxi sisältöineen. Mielenkiintoni heräsi heti! Tässä tuotteet:

La Roche-Posay, Lipikar Gel-Fluide: Tämä on geelimäinen voide vartalolle, jota myydään apteekissa. Se kosteuttaa, ja imeytyy nopeasti ihoon. Auttaa hillitsemään ihon kutinaa. Tätä tuli 15ml näyte. Apteekissa täysikokoinen (200ml) tuote maksaa 17,10 euroa.
Tämä on oikein hyvä tuote minulle. Kiva päästä kokeilemaan!

Klorane, Gentle Dry kuivashampoo spray: Hellävarainen ja tehokas kuivashampoo. Sisältää hellävaraista ja hiuksia vahvistavaa kaurauutetta. Tämä on matkakokoinen tuote (50ml) ovh 6,40 euroa. Myös tämä on apteekkituote.
No, kuivashampoolle on aina silloin tällöin käyttöä, ja tällainen pikkupullo on kätevä ottaa reissuun mukaan. Merkki on minulle entuudestaan tuntematon.

Neutrogena, Visibly Clear Stress Control Foaming Wash: Puhdistusvaahto epäpuhtaalle ja stressaantuneelle iholle auttaa ennaltaehkäisemään finnien syntymistä poistamalla likaa, talia ja epäpuhtauksia. Hellävarainen ja raikkaantuoksuinen vaahto sisältää aloe veraa, rauhoittaa myös herkkää ihoa ja soveltuu päivittäiseen käyttöön. Täysikokoinen tuote (150ml) ovh 7,95 euroa. Tätä myydään tavarataloissa, päivittäistavarakaupoissa ja apteekeissa.
Oikein hyvä juttu, kasvojenpesuaine tuli tarpeeseen, ja sopii minun ihotyypille. Menee testiin vielä tänään!

Schwarzkopf Professional, Essensity Color & Repair Shampoo ja Hoitoaine: Essensity hiustenhoitosarja sisältää puhtaita ja luonnollisia uutteita, ei mitään keinotekoista. Orgaaninen granaattiomena ja manteliproteiini korjaavat vahingoittuneet ja huokoiset värjätyt hiukset, jotka tarvitsevat perusteellista elvytystä. Shampoo pesee hellävaraisesti, hoitoaine selvittää ja hoitaa vaurioituneet hiukset. Tuotteista tuli matkakoot 50ml. Täysikokoiset tuotteet maksavat parturi-kampaamoissa shampoo (250ml) 14,90 euroa ja hoitoaine (200ml) 14,90 euroa.
Minulla ei ole värjätyt hiukset, mutta nämä menee silti käyttöön. Tuoksu on hyvin "luonnollinen, yrttinen", tykkään siitä. Nämä olisivat hyvät tuotteet myös matkalle mukaan. Luultavasti käytän uimahallilla.

Lumene, Body Refresh Koivu & Hunaja Virkistävä Jalkavoide: Virkistää väsyneitä ja viilentää kuumalta tuntuvia jalkoja. Imeytyy nopeasti, kosteuttaa tehokkaasti. Sisältää mikroverenkiertoa parantavaa kamferia, joka virkistää jalkoja. Koivunlehtiuute virkistää ja luomuhunaja kosteuttaa kuivaa ja halkeillutta ihoa. Saatavana tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista. Täysikokoinen tuote (75ml) ovh 4,90 euroa.
Tämäkin menee vielä tänään testiin. Uskon, että kesälämpöisillä tämä on tosi hyvä, sillä viilentää jalkoja. Talvella se ominaisuus voi alkaa paleltamaan jalkoja... Tykkäsin tästäkin, sillä minulla näitä rasvoja kuluu aika paljon.



Lisäksi boxissa oli vielä villikarpalo-pähkinäpatukka. Tykkäsin boxista kokonaisuutena varsinkin, koska se 0,50 euroa meni hyväntekeväisyyteen.  Jokainen tuote pääsee käyttöön varmaan aika piankin, eli ei ollut yhtään hutia. Yhtään näistä tuotteista minulla ei ole ollut ennen.

Millaisen boxin sinä sait, ja olitko tyytyväinen?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tukholman risteily Viking Mariellalla



Nyt on kesä parhaimmillaan tehdä reissuja, ja jos ei ole mahdollisuutta lähteä kauas, niin Tukholman risteily on oikein hyvä vaihtoehto. Me tehtiin miehen kanssa tällainen reissu noin kuukausi sitten, ja tällä kertaa mentiin Mariellalla, kun pari aiempaa kertaa on laivana ollut Gabriella.

Me tykätään tosi paljon näistä lyhyistä reissuista. Laivalla on kiva katsella maisemia, käydä Tax freessa, syödä hyvin, kuunnella musiikkia ja OLLA VAAN. Tälläkin reissulla kaikki meni muuten loistavasti, mutta tietenkin minulla oli migreeni. Se vähän hidasti meidän matkan tahtia, mutta ei kamalasti.

Meillä oli B-luokan hytti sen takia, että matka kuului Pohjolan matkan kampanjaan "Viitosella Tukholmaan", toisin sanoen reissu maksoi 5 euroa per henkilö. Mutta ei ollut hytissä muuta valittamista, kuin että se oli autokannen yläpuolella, joten yöllä jytisi, kun oltiin Marianhaminassa.

Me testattiin Mariellan uusi ravintola Ocean Grill, jossa söimme aivan ihanat lohiruoat. Tarjoilu oli tosi sujuvaa ja ystävällistä, voin suositella. Aamupalat söimme buffet-pöydästä, ja oli kyllä hyvää. Onnistuimme saamaan vielä ikkunapaikatkin takatullessa.

Toki kävimme laivan Tax freessä, missä hinnat tuntuivat hieman nousseen. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä, ja toki sieltäkin jotain mukaan tarttui. Yritettiin tällä kertaa tuoda vähemmän makeaa, ja se tavoite onnistuikin.

Entäs sitten siellä Tukholmassa? Ilma oli ihan jees, ei kuuma, ei kylmä. Pyörittiin ydinkeskustassa. Aloitettiin NK-tavaratalosta, mutta säikähdettiin vähän hintoja, ja siirryttiin Åhlenssin tavaratalon ja kävelykadun suuntaan. Siellä olikin monenlaista kauppaa, ja yksi suosikki oli luonnollisesti The Body Shop, missä oli sopivasti juuri alkanut ale. Voi siellä olisi ollut myynnissä viime joulun kausituotteitakin, alessa siis, mutta minulla on niitä vielä jemmassa tulevaa syksyä varten, joten en sortunut niihin. Tietenkin kävimme myös Lushilla, ja vähän joka puolella. Niinpä jalat olivat kyllä todella kipeät, kun viimein oltiin takaisin laivassa.

Me oltiin tosiaan aika kuitteja, kun hyttiin päästiin, ja päätettiinkin lähteä saunomaan ja porealtaille. Naisille ja miehille on omat saunat, ja itse asiassa useita saunoja. Vaatekomerotila oli vähän ahdas, ja siellä oli tungosta, mutta muuten ei valittamista. Porealtaassa oli ihanaa olla, varsinkin kun jalatkin olivat niin kipeenä. Sen jälkeen vielä saunaan! (Joo, minun fibromyalgia ei tykännyt tästä, ja seuraamuksia tuli)

Olen joskus miettinyt, että kumpikohan näistä kahdesta Vikingin Ruotsin laivasta on parempi, Mariella vai Gabriella, ja nyt voin sanoa oman mielipiteeni. Mariella on minusta parempi. Kahvila, info, tax free ja spa ovat kaikki samalla kannella lähekkäin, ja seuraavalla kannella on kaikki ravintolat. Vain sauna on vähän kauempana 2 kannella, mutta sinnekin sujahtaa nopeasti hissillä. Henkilökunta on ystävällistä. Onhan laiva vanha, ja itsekin muistan matkustaneeni sillä jo joskus 90-luvun alun paikkeilla, mutta ei se minua ainakaan haittaa.

Joten Mariella, varmasti nähdään taas! (Kunhan saan miehen ylipuhuttua, ettei minulle enää tule migreeniä laivalla)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Minun ja migreenini uusi ystävä

Tapasin hänet Ruotsin laivalla, ja heti innostuin hänestä. Kuuntelin, ja kyselin, ja halusin tutustua paremmin. Tiesin, että kaipaan juuri hänenlaistaan elämääni, ja niin meistä tuli ystäviä. Ja tänään sain vahvistuksen, että todella tarvitsen häntä. Tässä hän nyt sitten on:



Ja sitten asiaan, ja asian ytimeen. Kaikki alkoi eilen neljän aikaan iltapäivästä, kun huomasin päätäni särkevän hieman. Päätin ottaa heti lääkkeen, ja toivoin, että särky menisi sillä ohi. Se vaimenikin, mutta illalla huomasin, että pään oikealla puolella sekä ohimolla, että takaraivolla tuntui jyskytystä. Taaskaan en välittänyt siitä yhtään mitään, vaan jatkoin ihan normaalisti oloa. En enää ottanut uusia lääkkeitä, toivoin vain parasta. Nukkumaan käydessä puolen yön aikaan oli kieltämättä kurja olo, mutta onneksi sain nukuttua.

Kunnes sitten kuudelta heräsin niin kamalaan migreeniin, kipuun ja pahoinvointiin, että teki mieli itkeä. Nousin ylös sängystä, enkä tiennyt, mitä oikein tekisin. Lääkettä olisi otettava, mutta kun oksetti, enkä muutenkaan tykkää ottaa lääkettä tyhjään mahaan. Niinpä väkisin sain syötyä vähän, ja sen jälkeen lääkitsin itseni. Edelleen oli ihan kamala olo, ja etoi. Mietin, että saanko lääkkeet pidettyä sisällä vai meneekö oksenteluksi. 

Vähän kuintenkin väsytti. Ja sitten välähti. Muistin tämän Ruotsin laivalta tuomani Relaxing Eye Maskin (vapaasti suomannettuna rentouttava silmä maski). Sitä voi käyttää niin lämpöisenä kuin kylmänäkin, minä päätin käyttää viileänä. Eli pidin maskia kylmässä vedessä vähän aikaa, kuivasin sen, kävin pitkäkseen ja laitoin maskin ohimoilleni. Voi miten ihanalta se tuntui! Ja huom. miten migreenissä mikään edes voi tuntua ihanalta? Mutta tämä vaan tuntui, ja nukahdin. Kun heräsin, oli vointi hieman kohentunut. Maskia myydään tämän näköisessä pakkauksessa:




Se maksoi 9,90 euroa, ja se on suorastaan korvaamaton! Toki saman asian ajaa kylmään veteen kastettu pyyhe, mutta tämä on todella näppärä. Nyt kaikki migreeni potilaat huom.: tämä on loistava!

Ja migreeni on nyt helpottanut, toistaiseksi. Minulla se saattaa tulla uudestaan useana päivänä peräkkäin, joten varovasti on oltava. Ja vältettävä tietokoneelle oloa... joten nyt poistun tästä. Aurinkoista ja ihanan lämmintä perjantai-iltaa! :)


torstai 2. heinäkuuta 2015

Frantsila Rose Body Butter Vs Lush Lemony Flutter



Kuten on jo tullut mainittua, niin minulla on todella kuiva iho, ja metsästänkin aina hyviä ja kaikkein rasvaisimpia rasvoja, joita voi käyttää niin käsiin kuin muihinkin ihon kuiviin kohtiin. Nämä kaksi kyseistä rasvaa taitavat olla suosikkejani, sillä ne eivät ainoastaan hoida ihoa vaan ne hoitavat myös kynsiä. Ja tuoksuvat  niin ihanalle! Mutta kumpi niistä olisi se parempi vai onko kumpikaan?

Frantsila Rose Body Butter (Midsommer Rose eli juhannusruusun tuoksuinen): Tähän liittyy vallan mainio tarina. Olimme isännän kanssa juhannusajelulla, ja poikkesimme todella kivaan paikkaan kahville. Siellä oli myytävänä näitä, eikä minulla tietenkään ollut aikomustakaan ostaa, MUTTA kun siellä nyt oli testeri niin tottakai kokeilin vähän, että millaistakohan tämä on. Ja sitten matka jatkui. Ajelimme jo jonkun matkaa, kun tajusin, että tämähän on aivan käsittämättömän hyvää rasvaa, ja aloin vinkumaan pelkääjän paikalta, että nyt pitäisi päästä takaisin kahvipaikkaan ostamaan se rasva. Ja niin auto vaihtoi suuntaa, ja sain tämän loistavan purkin itselleni, mikä oli minun juhannusostos.


Mutta nyt faktoja rasvasta. Purkissa sanotaan näin: "Luomulaatuiset karitevoi, vanilja ja ruusu sekä aidot eteeriset öljyt suojaavat, ravitsevat ja hoitavat herkkääkin ihoa tehden siitä joustavan ja pehmeän. Käytä kasvoille, käsille ja ja varsinkin kuiville ihoalueille." Purkissa on 55ml. Frantsila on muuten kotimaista luomukosmetiikkaa! Rasva on todella tuhtia tavaraa, ja hyvin pieni nokare riittää esim. käsien rasvaamiseen, joten sanoisin, että tämä purkki on hyvin riittoisa. Tykkään myös siitä, että rasva imeytyy niin hyvin, eivätkä kädet enää hetken kuluttua ole juurikaan rasvaisen tuntuiset. Tätä voi siis hyvin käyttää päivällä. Tykkään todella, todella paljon!

 Lush Lemony Flutter: Tämä tuote on tunnettu ja suosittu. Tähänkin purkkiin liittyy pieni tarina, sillä ostin tämän Tukholman Lushista siinä vaiheessa, kun olimme jo kiertäneet kaupunkia jonkun tovin, ja tunnetustihan minulla on hyvin kipeät jalat. Mutta olin päättänyt, että tämä purkki on saatava, niin me taas käveltiin ja käveltiin, ja loppu hyvin kaikki hyvin. Paitsi että jalat olivat niin kipeät, että ei voi sanoin kuvata.


Ja taas faktat pöytään. Lushin nettisivuilla sanotaan tuotteesta näin: "Korjaa, kosteuttaa ja pehmentää kuivat ja kipeät kynsinauhat ja samalla myös kantapäät, kyynärpäät ja varpaat. Paksu ja pirteä sitruunavoide pehmentää kovettunutta ihoa. Myydyin käsivoiteemme, eikä ihme! Virkistävän tuoksuinen sitrushaude sekä hurja määrä erilaisia öljyjä pitävät sinusta hellästi huolta." Purkissa on 50g. Tämä on todella rasvaista, ja ihan varmasti hoitaa kuntoon kuivimmankin ihon. Päivällä tätä ei voi käsiin laittaa, sen verran rasvaisiksi se ne jättää. Mutta tätähän voi tosiaan käyttää niin moneen tarkoitukseen, eikä pelkästään käsiin. On tämä vaan aika ainutlaatuinen rasva. Ja myös tätä riittää hyvin pieni määrä, joten on todella riittoisa tuote.


Mutta onko näistä toinen parempi kuin toinen? Mahdotonta sanoa. Kummatkin ovat laadukkaita ja riittoisia pieniä purkkeja, toinen tuoksuu ruusulle, toinen sitruunalle. Tykkään käyttää Frantsilaa päivällä, kun taas ennen nukkumaan käymistä hölvään käteni Lushilla, ja joskus kantapäät. Joten lopputulos: Mielestäni kummatkin ovat loistavia tuotteita, ja kummallekin on käyttöä. Kumpaakin ostan lisää, kun purkin pohja alkaa häämöttää.


Oletko sinä kokeillut näitä rasvoja? Mikä on suosikkisi? Rentoa torstaita! :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuun matkahaaveilua


Se on sitten heinäkuu, ja ilma on upea. Hieno juttu, tämä on monelle lomakuu. Meillä isännän kanssa on lomareissu jo takana päin, kun kesäkuussa käytiin Tukholman risteilyllä, mutta ainahan sitä saa HAAVEILLA.

Haaveissani reissaan aina Lontooseen, missä parikymppisenä asuinkin, ja työskentelin tarjoilijana. Voi veljet niitä aikoja...Olin niin nuori ja jotenkin niin...no terve. Ei ollut muuta kuin joskus pää kipeä. Ei vaivannut varpaat, eikä tullut mieleen, että kaikki se rapuissa juokseminen painavien tarjottimien kanssa voisi joskus myöhemmin alkaa vaivaamaan varpaita... Mutta siis Lontoo, miten ihana kaupunki, täynnä kaikkea mahdollista. Minä rakastin käydä elokuvissa ja ihanissa kahviloissa. Lontoo nyt vaan on Lontoo. Värikäs, äänekäs ja täynnä mahdollisuuksia.

Voisin myös lähteä Italiaan (Kreikka saa nyt jäädä tällä kertaa, tiedät kyllä miksi). Italiassa on NIIN hyvää ruokaa, Italian lämpö hellisi kipeitä jäseniäni, ja voi miten kaunista siellä on! Ja tottakai haluaisin käydä samalla myös Venetsiassa! Sinne! Italiassakin olen matkustanut nuorempana, ja on minulla ollut italialainen työkaverikin.

Vähän kyllä kaihertaa myös Australia, ja Queensland, mutta sinne on aika pitkä matka. Mutta voi millaiset maisemat siellä on! (huokauksia) Upea meri, ja Iso Valliriutta, mikä on maailman suurin koralliriutta. Queenslandista sanotaan, että se on koko Australian aurinkoisinta aluetta, ja lämmintä siellä on läpi vuoden. En kuitenkaan vakavissani haaveile enää sinne pääsystä. Olen siellä käynyt, ja se oli elämys.

Vielä on yksi matkahaave, mikä itsepintaisesti kaihertaa mielessäni, eikä jätä minua rauhaan. Vuodesta toiseen haaveilen siitä. Se on Joulupukinmaa eli Santa Park, mikä sijaitsee tietenkin NAPAPIIRILLÄ. En ole siellä käynyt, mutta olen paljon kuullut juttuja ja tarinoita siitä. Voi jos vaan tämä haave joskus toteutuu, ja me suuntaamme Pohjoista kohti... Mitenkään mahdotonta se ei ole.

Tällaisia höpsöjä haaveita minulla oli näin heinäkuun alun kunniaksi. Minne sinä olet matkustamassa / haluaisit matkustaa?

Takapakkia


Tällä hetkellä on kova vastatuuli minun elämässä, juuri kun ehdin vähän iloita kaiken sujuvan niin hyvin. Eli juuri, kun kivut olivat helpottaneet jonkun verran, saatuani reilu viikko sitten kipulaastarin juuri todettuun fibromyalgiaan. Tottakai jokin menee aina pieleen.

Tällä kertaa se oli se kipulaastari. Toivoin niin  hartaasti, että se sopii minulle,ettei se ala kutittamaan, ettei se okseta tai mitään muutakaan. No se muutakaan toteutui, eli jalat turposivat kamaliksi pölkyiksi, ja suoraan sanoen sitä turvotusta taitaa olla vähän joka puolella kehossa. Jalat ovat niin turvoksissa, että käveleminen on haastavaa, päälle pukeminen on haastavaa, ihan mikä vaan on haastavaa.

Ei tässä ole kuin yksi vaihtoehto, eli luopua kipulaastarista. Ja näin tein. Nyt jo kivut alkavat kalvaa syvemmin olkapäässä ja varpaissa, ja hieman huolettaa, miten tässä käy. Että löytyykö sille laastarille mitään korvaavaa kipulääkettä. Sillä kivuista en ilman lääkettä eroon pääse (ellei tapahdu ihme). Nyt koitan pärjätä ihan tavallisella panadolilla siihen saakka, että saan lääkäriin yhteyden.

Vaikka tämä nyt harmittaa, ja vähän huolestuttaakin, niin en vaivu synkkyyteen. Olen ideoinut tätä blogia vähän pidemmällä tähtäimellä, että mitä lähiaikoina on tiedossa. No ainakin lisää fibromyalgia-asiaa, sekä kosmetiikka-aiheisia postauksia. Olisiko sinulla mitään toiveita postausten suhteen?

Palaillaan pian!