29. kesäkuuta 2015

Mun fibromyalgia-kuulumiset


Huomenna tulee viikko siitä, kun sain diagnoosin, vaikka olenkin sairastanut tätä jo kauan. Kipuja on ollut enemmän tai vähemmän vuosia, ja keväästä lähtien turvotusta. Turvotusta on edelleen, johtuneeko lämpöisestä ilmasta vai mistä, mutta sitä on aika reippaastikin jaloissa (siis jalkaterissä ja säärissä myös).

Minulla on ollut käytössä kipulaastari nyt päivää vajaan viikon, ja huomenna onkin tiedossa eka vaihto. Kivut ovat hieman helpottaneet. Pystyn esimerkiki nukkumaan jo vasemmalla kyljellä, kun aiemmin se oli ihan mahdotonta kun olkapää oli niin kipeä. Varpaat ovat kipeät, näinköhän niistä kipua pois edes saa, kun niissä on nivelrikkoa myös. Ja peukalon nivel, no ei sekään täysin terve ole, mutta sentään pystyy jo normaalisti nostelemaan tavaroita kaupassa liukuhihnalle. Muutkin kivut tulee ja menee. Enää minulla ei ole etovaa oloa tuosta laastarista, niin kuin parina ekana iltana oli. Mutta pakko sanoa, että kyllä se vähän väsyttää, ja olenkin muutamat päiväunet joutunut/saanut ottaa.

Tähän sairauteen kuuluvat puutumiset, ja niitä minulla on ollut jonkun verran. Niitä ihmettelin ennen diagnoosin saamista, että mistä ihmeestä voivat johtua, ja ovatko vakavaa. Onneksi nyt selvisi kaikki, sain kaikelle selityksen ja syyn.

Niin, fibromyalgiasta voi toipua, jopa muutamassa vuodessa. Tai sitten tauti voi alkaa helpottaa kuudenkympin jälkeen. Ja vaikka taudista puhutaan reumasairautena, se ei kuitenkaan johda pysyviin elinvaurioihin kuten esim. nivelreuma.

Joten en nyt heitä kirvestä kaivoon. Päivä kerrallaan. Tiedän kyllä, että minulla nämä päivät vaihtelee tosi paljon, ja tänään on ollut oikein hyvä päivä eikä juurikaan kipuja. Kun taas huominen voi olla juuri päinvastainen täynnä kipua ja väsymystä. Mutta kuten jo sanoin, päivä kerrallaan...

Ihanaa aurinkoista, lämmintä kesäiltaa! :)

Ps. Pysythän kuulolla! Huulirasva vertailu on tulossa ja paljon muuta kivaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi :)